Taas pukkaa näissä blogeissa tuttua sanahirviötä. Päihdetapauslaskenta on indikaattori, josta puhutaan julkisuudessa yllättävän vähän. Kyseinen laskenta tehdään joka neljäs vuosi lokakuun toisena tiistaina kaikissa sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä. Eli yhtenä päivänä kartoitetaan silloin tapahtuneet ”päihdeongelmaiseksi tunnistetun asiakkaan asiointia yksikössä, päihtyneenä asiointia tai päihteisiin liittyvään kertahaittaan, kuten tapaturmaan, liittyvää asiointia”.
Nyt aivonystyrät liikkeelle! Kuinka monta päihteisiin liittyvää asiakaskäyntiä veikkaatte Suomessa tapahtuvan yhtenä ainoana päivänä? Ennen kuin paljastan lukumäärän, sanon että määrä löi minut aikanaan ällikällä. Vuonna 2003 tutkija Yrjö Nuorvala istui silloisessa Stakesissa kanssani samassa yksikössä. Kun hän esitteli viikkopalaverissa tutkimustuloksia, meinasin pudota jakkaralta. Häh? Yhtenä päivänä? Ymmärsin jotain uutta päihdeongelman olemuksesta. Se todella, todella on läsnä suomalaisten arjessa päivittäin.
Tuorein laskenta on vuodelta 2007 http://www.stakes.fi/yp/2008/6/nuorvala.pdf Se kertoo, että naisten osuus asioinneista oli 28 prosenttia. Karumpaa kertomaa on se, että vain 12 prosenttia asioineista henkilöistä oli ansiotyössä, kolmannes työttömänä ja peräti 42 prosenttia eläkkeellä. Mielenterveyden häiriöitä kirjattiin 48 prosentilla. Ei kai karumpia lukuja huono-osaisuuden kasaantumisesta voi paljon kertoa. Päihdejakauma meni karkeasti siten, että alkoholi oli mukana 90 prosentissa asioinneista, lääkkeet ja laittomat huumeet, molemmat, noin 25 prosentissa. Meni prosentit yhteensä kirkkaasti yli sadan, mutta olemmehan sekakäytön luvattu maa.
Sitten siihen lukumäärään. Tuona lokakuisena tiistaina 2007 Suomessa tapahtui 12 070 päihde-ehtoista asiointia. 12 070! Mitä jos laskenta tehtäisiin perjantai-iltana tai helteisenä terassipäivänä? Jos luku ei jotakuta yllätä, voi sen valossa myös arvailla sosiaali- ja terveysyksiköille päihteistä koituvia kustannuksia. Entä mitä tuo määrä kertoo inhimillisestä kärsimyksestä?