Toisinaan syrjäytymistä ylidramatisoidaan. Myönnän itsekin syyllistyväni siihen aika ajoin. Ironista asiassa on se, että valtaosa maailman väestöstä elää todella kurjissa oloissa. Länsimaiset ihmiset kärsivät harhasta, että muuallakin maailmassa arki koostuu sushi-illallisista, luomupunaviinistä ja hotjoogasta. Totta puhuen katukuvassamme ei näe oikeasti köyhiä ihmisiä juuri lainkaan. He, jotka ovat kadulla, ovat siellä ainakin osittain omasta halustaan. Tämä kirjoitus jatkaa syrjäytymistä käsittelevien blogien sarjaa.
Helsinkiläisen yhteistyökumppanini naapurissa asuu pari kappaletta nuoria alisuoriutujamiehiä. Tarkka lukumäärä ei ole kuulemma tiedossa, koska nuorukaisia (ja ajoittain nuoria tyttöjä) ravaa ovesta yhtenään. Parikymppiset nuoret miehet jäivät asumaan asuntoon yksinhuoltajaäidin muutettua miesystävänsä luokse. Kun äiti lähti lätkimään, pojat alkoivat keskittymään ympäri viikon olennaiseen, eli pelaamaan Xboxia, ryyppäämään, käyttämään piristeitä ja skippaamaan tylsät velvollisuudet. Jaa, että mistäkö tiedän? Pojat ovat tiettävästi kommunikoineet elämäntapansa laadun tehokkaasti - niin, että naapuritkin kuulevat.
Poikien pelaillessa kalsarit jalassa Xboxia, globaalit markkinat pitävät huolen monien suorittavien töiden siirtymisestä halpatyövoiman maihin. Maailman voimasuhteiden muutos ja länsimaiden ylivelkaantuminen pakottavat myös Suomen valtion järjestämään hyvinvointipalveluitaan uudelleen. Kehityskulkua jarruttaa väliaikaisesti puoluekentän vasen laita, mutta suunnitelmataloudella ei kumota globaalin markkinatalouden lainalaisuuksia. Suomen on reagoitava muuttuviin olosuhteisiin. Näin ollen, jokaisen terveen työikäisen on kannettava kortensa kekoon. Sivistysvaltiona Suomen on toki turvattava palvelut mm. vanhuksille, lapsille, nuorille ja vammaisille.
Yhteiskunnan pitää ilmoittaa, että vapaamatkustajien bileet on ohi. Vastikkeettoman rahan jakaminen tulee lopettaa. Ylimääräistä rahaa ei ole. Alisuoriutujat eivät kerrytä yhteistä hyvää ja ovat viime kädessä taakka meille kaikille.
