Portfoliopolven "burn outit"

  • Mikko Salasuo

Viikolla uutisoitiin Taloustutkimuksen kyselyn tuloksia, joiden mukaan lähes puolet työssäkäyvistä pelkää palavansa loppuun. Ikäryhmässä 40-49-vuotta peräti 82 prosenttia kokee terveydentilansa heikentyneen työn vuoksi. Samanaikaisesti nuoret ovat kyselyissä raportoineet jo vuosia pelkäävänsä eniten jaksamista tulevassa työelämässä. Kuva työstä ei siis ole kovin ruusuinen kenenkään näkökulmasta.

2000-luvun alkupuolella käytiin vilkasta keskustelua pätkätöistä. Tuolloin tutkija Kari Paakkunainen lanseerasi käsitteen portfoliosukupolvi. Se on edelleen käypä käsite, kun etsitään työelämään liittyvän äärettömän kiireen ja kovan kilpailun syitä.

Nopeasti muuttuva työelämä perustuu monilla aloilla projekteihin. Ne tarjoavat töitä muutamasta kuukaudesta joihinkin vuosiin. Projektin päätyttyä on työntekijän siirryttävä seuraavaan. Yhtä paikkaa kiinnostavassa projektissa voi nykyisin hakea helpostikin 100-200 henkeä. Paikkaan valitaan se, jonka CV ja muut ansiot ovat parhaat - kenen portfoliossa on eniten monipuolista osaamista.

Käynnissä on syklinen prosessi. Lukematon määrä projekteja käynnistyy ja loppuu ja samalla suuri joukko pätkätyöläisiä etsii paikkaansa kierrossa. Jokainen tietää, että päästessään kiinni projektiin, täytyy tykittää täysillä. Jos osoittaa poikkeavaa kykyä, sitoutumista ja tarmoa, voi työnantaja jopa (tosin harvoin) vakinaistaa työntekijän. Vaikkei niin kävisikään, tykittämällä 12 tuntia päivässä saa omaan portfolioon lisää sivuja. Näin asema seuraavassa työnhaussa on muihin hakijoihin verrattuna astetta parempi. Syklissä on siis kyse kilpailusta, jossa palkintona on työ ja hyvällä tuurilla jopa itseä kiinnostava jobi, pätkän ajaksi.

Jos ja kun pohditaan sitä, mikä työelämässä pakottaa pistämään aivan kaiken peliin - oman terveydenkin uhalla - löytyy ainakin yksi iso vastaus portfoliopolven kilpailusta työmarkkinoilla. Tehokas, nopea, ylitöitä ilmaiseksi painava ja sitoutunut väsääjä on tietysti työnantajan unelma, mutta samalla työntekijä kuluttaa 100 prosenttisesti omia henkisiä ja fyysisiä resurssejaan. Työntekijä on myös eräänlaisessa kiitollisuuden velassa työnantajalle siitä, että juuri hänet valittiin satojen joukosta kahden vuoden projektiin. Täytyy osoittaa olevansa valinnan arvoinen.

Työnantajan vastuulla on katsoa, ettei ahkera väsääjä aja itseään loppuun. Paradoksi kuitenkin syntyy, kun työntekijä ei tee töitä ainoastaan työnantajalle, vaan pakertaa myös tietoisena omasta portfoliosta - siis siitä, että jokainen ylityötunti, ylimääräinen työtehtävä ja kaikki mistä saa merkinnän portfolioon, nostaa mahkuja seuraavassa työnhaussa. Pätkätyöyhteiskunnan sykli ruokkii näin useilta suunnilta työntekijää ylisuorittamaan.

100 prosenttia työtehoa ei tarkoita vain sitä, että kaikki työaika kuluu työhön. Se kuvaa pikemminkin henkisten resurssien intensiteettiä, joka pannaan työhön. Suoritetaan koko ajan ja aivan täysillä. Näistä asetelmista ei ole vaikea löytää syytä työuupumukseen ja sen pelkoon. Työntekijöitä helpottavan ratkaisun löytäminen ei ole helppoa. Projektiyhteiskunnan syklit eivät oikein tarjoa muuta mahdollisuutta kuin kilpailla, tykittää ja kasvattaa portfoliota - siis polttaa vääjäämättä itseään (loppuun?).

Täytyy sanoa, myös itse tässä projektimaailman oravanpyörässä juoksevana, että puheet työhulluuden yhteiskunnasta osuvat aika nappiin. Eivätkä turhia ole myöskään väitteet suomalaista yhteiskuntaa kuvaavan käsitteen wellfare korvautumisesta termillä workfare.

Suositeltavaa (helposti saatavilla olevaa) luettavaa:
Hoikkala, T. & Salasuo, M. (toim.) (2006) Prekaariruoska? Portfoliopolvi, perustulo ja kansalaistoiminta (julkaisuun tästä): http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/prekaariruoska.pdf

Ja tietysti tekstiä melodisesti kuvittavaa musiikkia: Factory - Bruce Springsteen.

Kirjoitettaessa soi Factory - Bruce Springsteen

3 kommenttia

Anonyymi

18.11.2012 11:11

"Ikäryhmässä 40-49-vuotta peräti 82 prosenttia kokee terveydentilansa heikentyneen työn vuoksi."

Onpa hirveän korkea tuo prosentti. Osa porukasta pelkää uupuvansa työtaakkojensa alle, kun toisaalla on ennustettu, että ensi vuoden puolella työttömien lukumäärä ylittää 200 000. Ja nyt sitten pitäisi vielä kotiäitienkin lähteä vähintäänkin osa-aikatöihin (joita ei ole edes tarjolla kaikilla aloilla tai joita ei ole niin helppoa järjestää)

Perjantaina keskustelivat työhyvinvoinnista A-Streamissa. Olipa taas raivostuttavaa yrittää seurata sitä, kun siinä jälleen kerran harrastettiin sitä toisten päälle puhumista. Itse olen ollut myös mukana niissä työpaikkojen "yhteishengennostatustilaisuuksissa", joissa kuskataan
johonkin korpimetsään ja sitten siellä kaatuilaan ja tehdään kaikkea muuta yhtä kivaa.

On tää ollu kyl aika hurja tää muutosvauhti tuolla työelämässä, kun nyt miettii vaikka omalta kannalta näitä kahtakymmentä vuotta, jotka nyt on takana. Kun mä tuli vuonna -90 Hesaan hakemaan töitä, niin hain kolmeen paikkaan ja olisin päässyt niistä jokaiseen. Eikä ollut koulutusta muuta kuin lukion lisäksi kaksi vuotta kauppaopistoa.

Eikä mun ymmärrykseen oikein mene sekään, että ollaan joko 110 %:sti työelämässä tai sitten ei ollenkaan. Eli jos työvoimahallinto iskee vajaakuntoisen leiman, niin mihin sitten sijoittuu vai siirretäänkö automaattisesti syrjään. Työnanatajienkin asenteissa ja työelämän rakenteissa on todella paljon parantamisen varaa.

Nuorten kohdalla se on tietysti erityisen surullista, jos he eivät pääse työelämään kiinni. Sitten on sitä näköalattomuutta ja toivottumuutta yms.
Ihan juuri oli juttua, että juuri nuorten miesten kohdalla itsemurhaluvut ovat noususuunnassa.

Itse en tällä hetkellä kuulu työttömien enkä työllisten kategoriaan. Saa nähdä, kumpaan suuntaan tämä tästä ajan kanssa menee. Jos mut vielä saadaan parsittua kokoon, niin ehkä menen sinne liukuhihnan viereen tekemään makkaraa tms. Tai sitten muutan nunnaluostariin loppuelämäkseni. Siellä saa varmaankin puuhastella ihan omaan tahtiinsa. Vai joko lienee sielläkin kellokorttisysteemit seuraamassa työaikaa ??

Mut se on hieno asia, jos ihmisillä riittää kunnianhimoa ja jaksetaan yrittää tavoitella niitä "vihreitä oksia". Jokaisella on tietenkin ne omat resurssit, tavoitteet ja motiivit työelämänkin suhteen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

18.11.2012 20:07

Sama toimii myös ns. fyysisissä paskahommissa.

Kuukauden pätkissä ihmisen fyysisen suorituskyvyn ylärajoilla ja kun ensimmäinen tule ongelma äityy niin, että se näkyy työtehossa niin pätkää ei uusita.

Osa-aikainen homma tarkottaa työtahtia, jollaista täysiaikaisena menisi rikki ennen ensimmäistä tilipäivää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

21.11.2012 09:52

"Suomessa on siirrytty hyvinvointivaltiosta (welfare) työkyvyn yhteiskuntaan (workfare).
Näin työssä suoriutumisesta ja työkyvyn osoittamisesta on muotoutunut olemassaolon mittari."

Tommy Hellsten ilmaisee asian seuraavasti: HUMAN BEING on nyky-yhteiskunnassa muuntanut itsensä muotoon HUMAN DOING.
Eipä varmaan paljon kaipaa selittelyjä tai suomentamista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi