Puhaltaminen tarkoittaa ainakin neljää asiaa.
1. Yhteen hiileen puhaltaminen. Tällä retoriikalla on rakennettu isänmaata ja ajettu yhteistä tai isomman etua koko maailmanhistorian ajan. Nyky-Suomessa yhdet isot ”talkoot” pidetään työurien pidentämiseksi, jotta valtiontalous pysyy pystyssä vielä sitten kun eläkeläisiä on enemmän tai yhtä paljon kuin työssäkäyviä. Erityisesti yhteen hiileen puhaltamiseksi kutsutaan sitä, kun nuoret, sairaat, heikot, köyhät, syrjäytyneet ja muut lusmuilijat saadaan mukaan ”talkoisiin” puhaltamaan.
2. Puhaltelu. Väsymyksestä seuraava pakottava taukojen pitäminen ja työn jatkuva keskeytyminen. Tämä tila seuraa mm. edellisessä kohdassa mainituille ryhmille, kun heistä yritetään piiskata irti kaikki mahdollinen ja mahdoton ”yhteisen edun” saavuttamiseksi. Myös jotkut erittäin pitkän ja raskaan työuran tehneet saattavat alkaa puhaltaa työn touhussa ollessaan.
3. Nollien puhaltaminen. Armeijassa viimeisten aamujen lähestyessä tai palveluksen päätyttyä on tapana alkaa ”puhaltaa nollia” uusille tulokkaille sen merkiksi, että oma palvelusaika on päättymäisillään tai päättynyt. Samaa henkeä voi tunnistaa myös joidenkin ennen virallista eläkeikää eläkkeelle jäävien toiminnassa. Ne vanhemmat ikäpolvet, joilla on varaa, puhaltavat nollia kun haluavat. Yksilölle se on aina hienoa, mutta jo nyt kulisseissa puhutaan siitä, mitä sitten tapahtuu kun valtavat määrät suurten ikäluokkien perijöitä lopettaa työnteon – vaikkapa 35-vuotiaana.
4. Puhalletaan jonkun toisen tai yhteistä omaisuutta. Jos on vilkaissutkin Osku Pajamäen suurista ikäluokista kirjoittamaa kirjaa ”Ahne sukupolvi” tai seurannut siitä käytyä keskustelua, ei ole jäänyt epäselväksi kuka puhaltaa ja keneltä. Tai jos on tutustunut eläketilastoihin ja nähnyt, kenelle ja miten kansakunnan miljardit jaetaan. Tätä varten on vielä olemassa erikseen termi ”suuri puhallus”, jossa tehdään kaikkien aikojen puhallus ja johon usein liittyy se, ettei kukaan huomaa mitään ennen kuin on jo liian myöhäistä.