Yllättävän moni hyväksyy lasten pahoinpitelyn. Edellytyksenä hyväksymiselle on, että pahoinpitelyä kutsutaan ruumiilliseksi kurittamiseksi. Mikään muu kuin nimi ei muutu. Ruumiillisen kurituksen kutsuminen joksikin muuksi kuin väkivallaksi on yhtä rehellistä kuin raiskauksen kutsuminen rakasteluksi.
Mitä ruumiillinen kuritus opettaa lapselle? Sen, että väkivaltaa saa käyttää, jos kohde on huomattavasti tekijää pienempi? Vai että väkivaltaa saa käyttää, jos tekijä kokee teon oikeaksi? Vai että väkivaltaa saa käyttää, jos sen kohde ei hyväksy tai ymmärrä pahoinpitelijän väitteitä? Tai että väkivaltaa saa käyttää, jos väkivallan kohde ei tottele väkivallantekijää? Vai sen, väkivaltaa saa käyttää, jos sen käyttäjä on kohteen läheisin ihminen? Minkä näistä haluat opettaa lapsellesi? Sillä ei ole mitään väliä, minkä selität väkivallan syyksi. Hän oppii jonkin näistä. Ja ainakin hän oppii, että väkivalta on hyväksyttävä tapa ratkaista ongelmia.
Pahoinptelyn – anteeksi, ruumiillisen kurituksen – kannattajat sanovat, että hekin saivat piiskaa eikä se vaikuttanut heihin negatiivisesti. Onneksi siitä ei seurannut mitään vakavaa. Paitsi se, että he pahoinpitelevät omia lapsiaan. Väkivalta periytyy.
Väkivallankäyttäjät väittävät, että ”vapaan kasvatuksen tulokset” kaupungilla riehuvat ja sotkevat paikkoja. Väitteessä on kaksi älyttömyyttä. Ruumiillisesta kurituksesta pidättäytyminen ei tarkoita, ettei lapsella olisi mitään rajoja. Onko tarkoitus ihan vakavasti väittää, että lapselle voi asettaa rajoja vain väkivallan avulla? Sitä paitsi ruumiillisen kurituksen, ei vapaan kasvatuksen, on monesti todettu [URL=http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/1135256662907]lisäävän lapsen aggressiivisuutta[/URL]. Kuinka yllättävää, väkivallan käyttö tekee lapsesta väkivaltaisemman. Kuinka ihmeessä kukaan voi kuvitella lapsen pidättäytyvän väkivallan käytöstä opittuaan omilta vanhemmiltaan, että väkivaltaa saa käyttää omien vaatimustensa toteuttamiseksi?
”Ennen vanhaan lapsia kuritettiin ja he kunnioittivat vanhempiaan.” Ennen vanhaan lapsia tosiaankin kuritettiin enemmän fyysisesti, mutta silloin väkivaltaakin oli huomattavasti nykyistä enemmän.
Yleinen selitys väkivallan käytölle on ”mikään muu ei tehonnut”. Silloin ei oikeasti ole yritetty vielä yhtään mitään. Itse en ole koskaan yhdenkään lapsen kanssa tarvinnut väkivaltaa. Se on surkea epäonnistuminen vanhemmalta ja erittäin haitallista lapselle. Se ei millään tavoin lisää lapsen ymmärrystä siitä, miksi jokin asia on kiellettyä ja se melko varmasti lisää halua tehdä sitä kiellettyä asiaa kun vanhempi ei näe. Paras mahdollinen ruumiillisen kurituksen tulos on siis vanhemman luulo, että lapsi ymmärsi, kun todellisuudessa lapsesta tulee katkera ja kapinoiva. Ja tällaiseen kapinoivaan ja katkeraan lapseen ”mikään muu ei tehoa”, mikä on tietysti oikeutus käyttää lisää väkivaltaa.
Jos joku työkaveri ei ”kuuntele sinua” palaverissa, annatko hänelle tukkapöllyä tai luunapin? Sehän hänet saisi kuuntelemaan, eikö vain? Vai onko noiden käyttö perusteltua vain silloin, kun kohde ei pysty puolustautumaan? Ja kun lasta kurittanut vanhempi kokee syyllisyyttä ja halaa lastaan, lapsi on arka ja pelokas. Kuinka hän voi tietää, onko vanhemmalta tulossa tukkapöllyä vai halaus? Mikään ei saa oppivaa lasta pahemmin sekaisin kuin täydellinen epäjohdonmukaisuus.
Jos haluat opettaa lapsellesi, että väkivallan käyttö on väärin, älä käytä väkivaltaa. Jos taas haluat opettaa, että väkivallan käyttö on oikein ja suotavaa, käytä toki ruumiillista kuritustakin.