Yhteiskunta

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on vasemmisto.

Arjen niksivinkki Saulille, Matille ja Willelle  12

Tasavallan presidentin syrjäytymiskampanja on lietsonut laajan nettikeskustelun, vaikka se ei välttämättä ollut sitä mitä niksikampanjalla haettiin. Tämä keskustelu on osoittanut, että Sauli Niinistön, Matti Apusen ja Wille Rydmanin mukaan syrjäytymistä estetään olemalla kiltimpiä. Pitämällä enemmän huolta. Pitää olla joku joka muistuttaa hampaiden pesusta, terveellisestä ruokavaliosta ja riittävästä yöunesta.

Näiden oikeistolaisten politiikkakäsitys ihmetyttää. Jos ratkaisu yhteiskunnallisiin ongelmiin on, että ihmisten pitää välittää enemmän toisistaan niin ilmeisestikin poliitikoiden tehtävänä on antaa ihmisille hyviä neuvoja ja lahjoittaa rahaa köyhille. Välitetään lähimmäisistämme.

Vähättelemättä poliittisten toimijoiden vaikutusvaltaa yhteiskunnalliseen ilmapiiriin kannattaa muistaa, että valtuustoissa ja eduskunnassa päätetään yhteiskunnallisista rakenteista. Lakeja säädettäessä ja määrärahoista päätettäessä muovataan pullan leipomisen sijaan juuri niitä rakenteita, joista vasemmistolaiset puhuvat. Nämä tarkoittavat niitä palveluita, joilla yhteiskunta pyrkii turvaamaan jokaisen hyvinvoinnin ja edellytykset hyvään elämään. Kaikilla perheillä ei ole rahaa. Kaikilla ei ole vanhempia, jotka huolehtivat. Kaikilla ei ole edes vanhempia.

Toisin kun oikeisto väittää, hyvinvointivaltio ei turmele yhteisöllisyyttä. Olisi tietenkin mahtavaa, jos ihmiset välittäisivät toisistaan enemmän. Itse asiassa tehokkain tapa kannustaa siihen on säilyttää Salen, Matin ja Willen niin kovasti vastustama hyvinvointivaltio. Vapaaehtoistyötä tutkineen Henrietta Grönlundin mukaan "hyvinvointivaltio lisää kansalaisten halukkuutta vapaaehtoistyöhön, eikä suinkaan vähennä sitä. Sen taustalla on sama tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta korostava arvomaailma kuin vapaaehtoistyöntekijöilläkin."

On kiistatonta, että yhteiskunnan rakenteilla on merkittävä vaikutus nuorten hyvinvointiin. Tämä käy ilmi esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisemasta selvityksestä. Niissä kunnissa, joissa kouluterveydenhuollosta leikattiin eniten 1990-luvun laman aikana, on myöhemmin jouduttu satsaamaan eniten lasten- ja nuorten psykiatrisen sairaanhoidon palveluihin. Leikkaukset näkyvät muun muassa huostaanottojen ja psykiatrisessa laitoshoidossa olevien nuorten kasvuna. Säästöt ovat johtaneet niin taloudellisiin kustannuksiin kuin nuorten inhimilliseen kärsimykseen.

Koska Salella, Matilla ja Willellä keinot syrjäytymisen estämiseen tuntuvat olevan hakusessa, esitän oman niksivinkin:

Älä säästä kouluista. Lyhyen tähtäimen säästöt tulevat pitkällä aikavälillä kalliiksi. Tyhmyys maksaa!

Keskeisimpiä yhteiskunnallisia instituutioita ihmisten hyvinvoinnille ja erilaisista taustoista tulevien ihmisten tasavertaisten mahdollisuuksien takaamiselle on koulutusjärjestelmä. Hyvin toimiva koulutusjärjestelmä on tasa-arvoisen yhteiskunnan kulmakivi. Sen lisäksi se on jokaisen suomalaisen nuoren monivuotinen työ- ja arkiympäristö, jossa opitaan yhteiskunnan pelisäännöt.

Yhtenäisen koulutusjärjestelmän vahvuus on, että se on taannut kaikille vanhempien sosioekonomisesta taustasta huolimatta yhtäläiset tiedot ja taidot edetä elämässä. Koulumenestykseen vaikuttavat tietenkin myös perhetaustat, mutta suomalaisella koulutusjärjestelmällä on ollut tasa-arvoistava vaikutus jo olemassa olevien kuilujen ylittämiseen.

Tämä tasa-arvoistava vaikutus ei kuitenkaan ole mikään itsestäänselvyys. Peruskoulutusjärjestelmää uhkaa muun muassa resurssien väheneminen sekä koulujen välisten erojen kasvu.

Koulutusjärjestelmän tasa-arvoistavaa vaikutusta uhkaa resurssipula, joka johtaa opetusryhmien koon kasvamiseen, tukihenkilökunnan vähenemiseen ja kouluterveydenhuollon heikkenemiseen. Viime laman aikana toteutettujen leikkausten seurauksena ryhmäkoot kasvoivat sekä päivähoidossa että koulussa, lasten kanssa toimivien aikuisten määrä väheni, opettajia lomautettiin, sairaslomasijaisten palkkaamista rajoitettiin ja lapsiperheille tarjottavaa kotipalvelua karsittiin. Näiden palveluiden tasoa ei olla palautettu laman jälkeen ja eurokriisin ajaessa Suomen uuteen taantumaan ei näytä siltä, että tilannetta oltaisiin lähiaikoina korjaamassa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen selvityksen mukaan kahdessa kolmesta kunnasta on edelleen päiväkodeissa liian vähän henkilökuntaa ja kahdessa viidestä koululuokasta ryhmäkoot ovat kasvaneet.

Ja ennen kuin kukaan kommentoi mitään kuntien kasvavista menoista niin todettakoon, että säästäminen on kallista puuhaa. THL:n selvitys puhuu selvää kieltä:

[LAINAUS]Eniten kouluterveydenhuollosta 1990-luvulla leikanneet kunnat käyttivät lasten ja nuorten psykiatrisen sairaanhoidon palveluja 2000-luvun alussa enemmän kuin muut vastaavat kunnat. Säästöt kääntyivät lisäkustannuksiksi korjaavissa palveluissa.[/LAINAUS]

Koulutusjärjestelmää uhkaa myös nyt koulushoppailu. 1990-luvulla vapautettiin kouluvalintaan liittyvä sääntely niin, että oppilailla oli mahdollisuus pyrkiä myös muuhun kuin omaan "lähikouluun". Koulushoppailun yleistyminen on merkki isosta eriarvoistumisen riskistä. Ruotsissa, jossa vapaaseen kouluvalintaan on panostettu voimakkaasti, on tänä vuonna julkaistu Ruotsin kouluviraston raportti kouluvalinnan sosiaalisista seurauksista. Raportin mukaan kuilut koulujen välillä ovat kasvaneet voimakkaasti samalla kun oppilaskokoonpanon vaikutus oppilaiden tuloksiin on lisääntynyt. Ruotsalaisten tutkijoiden mukaan vapaata kouluvalintaa käytetään ennen kaikkea ylemmässä keskiluokassa. Tutkijoiden mukaan etuoikeutetut ryhmät käyttävät sitä välttääkseen samaan kouluun joutumista ei niin hyvin toimeentulevien oppilaiden kanssa.

Tiedostan, että pressan työ on tosi turhauttavaa, koska siinä ei paljon muuta voi tehdä kuin keskittyä arvojohtajuuteen ja pullan syömiseen. Mut mun vinkin voisi laittaa vaikkapa päättäjille suunnatulle niksisivustolle.


Kuinka iso palkka sulla sitten on?  17

Palkoista ei ole ollut tapana puhua Suomessa. Sotienjälkeisen ajan ja aina viime lamaan asti kaventuneiden luokkaerojen ja pienten paikkakuntien maassa palkalla kerskumista ei olla katsottu hyvällä.

Monelle ansiotason kertominen on myös ollut häpeällistä. Vaikka pienet tulot eivät ole yhtä kuin huonosti hoidettu elämä, luokka-asemiin liittyvien stereotypioiden välttämiseksi varsinkin monet alempiin tuloluokkiin kuuluvat ovat välttäneet palkastaan puhumista.

Tilanne vaikuttaa kuitenkin olevan muuttumassa. Paskoja harjoittelijapalkkoja ja freelancer-palkkioita sekä tienaa tonni-työdiilejä kritisoidaan julkisesti. Pätkätyömarkkinoilla ja työvoimahallinnon palveluissa seilaavien kärsivällisyys alkaa olla loppu.

Ja hyvä niin.

Suomessa on syytä puhua enemmän palkoista.

Vaikka Tilastokeskuksen numeromaailma vaatiikin vähän tottumista, on palkkataulukkojen selaaminen erittäin mielenkiintoista puuhaa. Yleisesti oletetaan, että palkkasumma heijastaa tietyn ammatin vaativuutta, vaadittavan koulutuksen tasoa, vastuun määrää ja vaikeutta. Palkkataulukot kertovat kuitenkin myös paljon muuta. Tarina palkasta on ennen kaikkea kertomus suomalaisen luokkayhteiskunnan rakenteesta, julkisista palveluista ja sukupuolesta.

Lokakuussa 2011 kokoaikaisten kuukausipalkkaisten palkansaajien säännöllisen työajan ansio oli miehillä keskimäärin 3 729 euroa ja naisilla 2 913 euroa yksityisellä sektorilla. Kuntasektorilla vastaava luku oli miehillä 3 319 euroa ja naisilla 2 728 euroa.

Molempien sektoreiden sisällä on tietenkin omat ääripäänsä. Yksityisellä puolella suurimmat tulot, ei kovin yllättäen, kuuluvat johtajille ja erityisasiantuntijoille, kun palvelu- ja myyntityöntekijät löytävät itsensä toisesta päästä.

Ketkä sitten löytyvät palkkatilastojen ääripäissä kuntapuolella? Kuntien tulovoittajia ovat johtajat ja ylimmät virkamiehet. Toisesta päästä löytyy muun muassa katujen puhtaanapidon ja jätehuollon työntekijät, siivoojat sekä avustustehtävissä lasten, nuorten ja vanhusten kanssa työskentelevät.

Jos tilastoja jaksaa selata vähän lisää, huomaa myös että sukupuolittunut työnjako elää ja voi hyvin Suomen kunnissa. Sihteerit, hoitajat, lastentarhahoitajat, ruokahuollossa työskentelevät, koulukäyntiavustajat ovat valtaosin naisia.

Tiesitkö muuten, että vuonna 2010 kerättyjen tilastojen mukaan Suomessa työskentelee 1084 apulaisosastonhoitajaa, joista 95% on naisia? 343:sta avustajasta 93% on naisia ja tehtäväkohtainen palkka 1686 euroa. 453:sta erityisavustajasta 95% on naisia, joiden palkka 1735 euroa.

Muun muassa kaikista arkisto- ja asiakaspalvelusihteereistä, erityiskoulunkäyntiavustajista, erityissosiaalityöntekijöistä, esiluokan opettajista, etuuskäsittelijöistä, hallintosihteereistä, hammashoitajista, henkilökohtaisista avustajista, hoitajista, hoitoapulaisista, iltapäiväkerhon ohjaajista, johdon sihteereistä, kanslisteista, keittiöapulaisista, keittäjistä, kiertävistä erityislastentarhan opettajista, kodinhoitajista, kotiavustajista, koulunkäyntiavustajista, kätilöistä ja laboratoriohoitajista yli 90% oli naisia.

Itse asiassa kaikista kunnilla töissä olevista 440 000 henkilöstä ⅘ on naisia. Poikkeuksiakin löytyy. Kuntatyönantajien mukaan vain 11% kaupunginjohtajista oli naisia. Heidän tehtäväkohtainen palkkansa oli 8119 euroa kuukaudessa.

Julkiset palvelut tuotetaan pitkälti naisten voimin. Kuntien työnantajapolitiikka on siksi olennaisesti myös naisten työnantajapolitiikkaa ja siten keskeistä sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseksi.

Kun kunnat aliresurssoivat julkisia palveluita ja käyttävät sijaisia, avustajia ja harjoittelijoita pätkätyösopimuksilla kärsii muun muassa lastensuojelu, vanhustenhuolto ja opetus. Niin kärsivät myös työntekijät, jotka joutuvat venymään kun tekeviä käsipareja ei ole tarpeeksi.

Sukupuolittunut työnjako yhdistettynä matalaan palkkatasoon etenkin lasten, nuorten ja vanhusten parissa työskentelevien keskuudessa on merkittävä syy miesten ja naisten väliselle palkkakuilulle. Mikä pahempaa, se viestii myös siitä, että näiden ammattilaisten työtä ei arvosteta.

Oikeisto puhuu paljon kestävyysvajeesta, mutta poliittista tahtoa parantaa esimerkiksi hoitotyötä tekevien palkkatasoa ja resurssoida elintärkeitä palveluita riittävästi ei tunnu löytyvän. Ilman suunnanmuutosta kunnista tulee sukupuolten välisen epätasa-arvon ylläpitäjiä.

Kuntien on edistettävä samapalkkaisuutta parantamalla palkkatasoa kunnallisilla matalapalkka-aloilla. Työsuhteiden ketjuttaminen ja palkattomien harjoittelijoiden väärinkäyttö on lopetettava.Yksityinen sektori on tähän asti epäonnistunut palvelutuotannon tehostamisessa laatua heikentämättä, joten kuntien rooli työnantajana tulee pikemminkin korostumaan. Resursoimalla riittävästi varoja palveluiden tuottamiseen ja hoitoon kunnat työllistävät ja parantavat samalla jo töissä olevien naisten hyvinvointia. Kun valtiot ja yritykset eivät investoi, kuntien on otettava vahvempi rooli taantumaan vastaamisessa. Työllisyyttä edistäviä investointeja on suunnattava ennen kaikkea naisvaltaisille aloille.

Siksi vaaleissa on puhuttava palkoista.