Käväisin aikani kuluksi tauolla katselemassa gallerian sivujani ja kaverien sivuja… Suru iski puseroon, kun huomasin yhden kaverini jättäneen maallisen taipaleensa, alle 30-vuotiaana… Uutinen, vaikka huomasin sen vasta nyt, pysäytti. Se jätti vain jälkeensä kysymyksiä, jotka tuskin koskaan tulevat vastatuiksi. Toivon ja uskon, että hänellä on nyt parempi olla…
Tiedän kyllä, että osa surustani varmasti on sitä, etten itse voi enää tavata ihmistä, en kuulla ääntä puhelimessa tai nähdä sitä ”uusinta” kuvaa sivuilla, mutta silti… Ilman sen isompaa draamaa esitän hänen läheisimmilleen näin omassa blogissani hiljaisen osanottoni.
Kaikille niille, jotka lukevat tätä omaa kirjoitteluani, haluan sanoa, että niin kauan kuin läheiset ihmiset ovat kanssamme:
– kohdelkaa läheisiänne niinkuin haluaisitte itseänne kohdeltavan,
– rakastakaa ja kunnioittakaa läheisiänne,
– antakaa läheisillenne aikaanne, kun sen aika on,
– antakaa läheisillenne tilaa, kun he sitä tarvitsevat,
– tukekaa läheisiänne, kun he sitä tarvitsevat, mutta muistakaa myös pitää itsestänne huolta, jotta voimanne eivät ehtyisi kesken matkan…
Nämä ajatukset ovat toki hieman sekavia nyt, mutta toivottavasti löydätte niistä jotain järkeäkin…
-räksä-