Mä rakastan sua

Foorumilla keskustellaan pitämisen, tykkäämisen ja rakastamisen olemuksesta - tunneasteesta ja eroista. Jos jätän pois kaverit, ystävät ja perheenjäsenet ja keskityn vain ja ainoastaan miesväkeen ja parisuhteeseen, niin noille kaikille ilmaisuille löytyy kyllä oma aikansa ja paikkansa - jopa yhtä aikaa eri ihmisten kanssa.

Pidän sinusta (vaikken sitä sanokaan)

Pidän miehestä, jonka kanssa on helppo keskustella ja joka saa minut nauramaan; sellaisesta ihmisestä, joka alusta pitäen uskaltaa olla oma itsensä ja antaa minullekin tilaa samaan. Pitäminen on minulle hyväksyntää ja vastahyväksyntää – asiaintila, joka mahdollistaa avoimen, tasavertaisen kanssakäymisen. Vaikka pitäminen ei ole minulle suuria tunnelatauksia sisältävä termi, en kovin kevyin perustein sano ”pidän sinusta”.

Kirjoitin keskusteluissa, että saatan pitää lihatiskin pojasta, kun sillä on niin upeat silmät! En kuitenkaan tykkää siitä pojasta samalla volyymillä kuin ystävistäni tai miehestä, johon olen ihastunut tai jonka kanssa olen muuten tullut tutuksi. En pidä (eikä minun tarvitsekaan pitää!) kaikista tuttavistani, joihin tässä yhteydessä lasken ihmiset, joita esim. kadulla kulkiessa tervehdin. Määrittelyä tarkentaakseni voin sanoa, että en voi olla kaveri sellaisen ihmisen kanssa, josta en pidä. Tuttavuuden voi unohtaa huomenna, se voi säilyä samalla ”moi, mites menee?” –asteella lopun ikää ja joskus se voi muuttua kaveruudeksi. Kaveruus taas voi jäädä muodolliseksikin yhdessä puuhailuksi (työ, harrastukset ja kaveripiirin yhteiset saunaillat) tai kehittyä intiimimmäksi ihmissuhteeksi – siitä voi tulla ystävyyttä tai se voi kasvaa parisuhteeksi.

Mä tykkään (ja välitän) susta

Ihastuminen saattaa kehittyä syvemmäksi tunnetason lataukseksi, tykkäämiseksi, mutta ei johda siihen väistämättä. Tykkäämisen tunteeseen liittyy tutun tuoksun herättämät lämpimät ajatukset, ikkunasta avautuvan syksyisen maalauksen tuijottaminen, hymyileminen ”ilman syytä” ja välittäminen (olen kiinnostunut siitä, mitä ajattelet ja olet) eikä ole mitenkään mahdollista, että kokisin näitä asioita pelkän (kauko)ihastuksen kanssa.

Itseäni lainatakseni: tarvitsen välittämiseen kontaktipintaa (joka ei aina tarkoita alastonta ihoa). Kontaktipinta on tietoisuus siitä, että ”se toinenkin ajattelee minua”. Tykätessäni välitän ja välittämiseni osoitan kuuntelemalla entistä tarkemmin, huomioimalla henkilökohtaisesti ja antamalla itsestäni enemmän. Kun tykkään, päästän lähelle, hakeudun kosketusetäisyydelle. Ylitän oman riskirajani.

… Se, että välitän siitä, mitä maailmalla tapahtuu, on sitten toinen juttu.

Niin mäkin sua

Miten sen pitäisi alkaa? Jotkut vannovat treffeillä käynnin ja tapailun nimeen ja pitävät kynsin hampain kiinni riitistä, jonka mukaan ihastutaan, pikkuhiljaa tutustutaan, aloitetaan seurustelu, (rakastutaan,) mennään n. 12 kk jälkeen kiloihin ja/tai muutetaan yhteen, suunnitellaan ja toteutetaan hääilmiö, jonka jälkeen mietitään tehdäänkö ensin poika vaiko tyttö.
Toiset elävät vakaasti siinä uskossa, että rakastua voi ensisilmäyksellä ja ensitapaaminen voi olla ilotulitusta alusta loppuun. Miksi pitäisi odottaa määrittelemättömän pituinen suoja-aika, että voi sanoa ”rakastan sinua”, jos kerran siltä tuntuu heti? Viikon kuluttua toinen (tai molemmat) täyttävät muuttoilmoitusta ja susiparina eletään hamaan loppuun saakka – tai kunnes jompikumpi saa päähänsä, että on sitä nurmikkoa naapurinkin puolella.

Mielestäni asioiden voi antaa tapahtua omalla painollaan. En ole nähnyt sääntökirjaa, jonka mukaan tulisi tai kannattaisi edetä - asioiden ei tarvitse tapahtua aina saman kaavan mukaan, samassa järjestyksessä. Ihmiset ovat erilaisia, siksi jokainen ihmissuhdekin on omanlaisensa. Vaikka Liisa ja Pekka tulevat onnellisiksi omien valintojensa kautta, ei se tarkoita sitä, että Janniken ja Göranin pitäisi tehdä kaikki samoin taatakseen oman onnensa. Mikä toimi eilen, ei ehkä ensi viikolla pelaakaan?

Jottei olisi liian helppoa

Kun asiaa oikein mietin, on tykkäämisen ja rakastamisen väliin todella vaikeaa vetää rajaa. Ehkä ero tulee parhaiten esille siinä, että saatan tykätä vähäsen tai todella paljon. Romanttisen rakastamisen tunteen määrää en osaa ilmaista samalla tavalla – se on jotenkin niin kokonaisvaltaista.
Toisaalta miksi meidän täytyy selittää tunteitamme sanoilla, määritellä? Minkä vuoksi luotamme niin kovin paljon yhteen ilmaisukeinoon, kun meillä on käytettävissä monta muutakin tapaa ilmaista itseämme?

Kirjoitettaessa soi Mauuu-miaauuu : Bono & Zorro