Paketoin itseni pari tuntia sitten puuvillasatiinikääreeseen, suljin silmät ja hymyilin pikkuisen unta odotellen.
Meni varmaan vartti, eikä enää hymyilyttänyt yhtään. Puoli tuntia. Vaihdoin asentoa kolmannentoista kerran. Kelasin mielessäni uniohjelman alkuun ja aloitin silmäluomien sisäpinnan tuijottamisen (sen pitäisi kuulemma auttaa unettomuuteen). Muutaman minuutin kuluttua silmiä alkoi särkeä, joten lopetin session siihen paikkaan. Ojentelin selinmakuulla raajani aavistuksen irti vartalosta ja siirryin rentoutusharjoitukseen. Kävin läpi koko kehoni varpaista jalkoja pitkin lantiolle ja keskivartaloon. Sitten kädet haritat, niska ja pää.
Ei apua. Ajatukset sinkoilivat kuin laservalot pitkin aivokuorta.
Avasin silmät ja tuijotin syyllisen heittämää hehkua alkovin seinällä. Waning Gibbous vahdissa. Tervehdin vanhaa ystävää ja nousin laittamaan itselleni ison mukillisen tummaa maitokaakaota.
Olen kai pienesti kuuhullu (näennäistieteellinen teoria kuun vaiheiden korreloimisesta ihmisen käyttäytymiseen). Viimeisinä öinä kuun kasvaessa nukun levottomasti ja kuun ollessa täysi elän yöni päivän lailla nukkumatta lainkaan tai vain pari tuntia. Mutta vain yksin ollessa. Kaksin nukkuessa en ole huomannut kuulla olevan mitään vaikutusta uneni laatuun tai määrään.
Näinä unettomina öinä tulee tehtyä kaikenlaista. Joskus olen järjestellyt vaatekomerot, käynyt läpi kertyneitä paperipinoja, kuunnellut musiikkia, tehnyt joululahjalistaa, miettinyt työasioita ja kirjoittanu oikeita kirjeitä ja postikortteja. Tämän yön teemana on kynttilänvalo ja tylsä kirja. Yritän vielä hetken rauhoittua ja tarjoan Siniselle revanssia.
[i]Caught in the middle of a hundred and five
The night was heavy but the air was alive
But she couldn’t find how to push through
Mike Oldfield – Moonlight Shadow[/i]