Loppu

Se seisoi liikkumatta paikoillaan jäisessä laaksossa. Tätä hetkeä se oli kauan odottanut ja tämän hetken se tulisi ikuisesti muistamaan. Jousi tipahti kuin hidastettuna sen kädestä, kun se katsoi puolikädellistä makaamassa sen edessä vertavaluvana. Ilmeettömänä, hämillään, mutta onnellisena se seisoi hetken jos toisenkin tapittaen vain ruumista. Lämpö alkoi hivellä sen ihoa pehmeillä käsillään. Tuuli silitti sen hiuksia ja lila perhonen lensi sen vierelle. Se sulki silmänsä ja hengitti syvään tuulen pidellessä siitä kiinni matkalla ajasta toiseen, kotiin.
Se alkoi kuulla lintujen viserrystä ja sudenkorentojen surinaa. Sen rakas pelto ja sen kukat, metsä erillaisine puineen ja purppurainen aurinko, mikä lämmitti sydäntä, haihdutti vihan hetkessä.
Se hyppi ja pomppi riemusta kukat punaisissa hiuksissa vapaana kuin taivaan lintu alastomana. Se hätkähti ja pysähtyi. Vähän matkan päässä siitä seisoi poika pitkissä ruskeissä hiuksissaan häpeämättä alastomuuttaan. Sen suu kääntyi hymyyn ja se lähti juoksemaan poikaa kohti. Tämä oli hänen "palkintonsa", saada rakastaa jotakuta yhtä paljon kuin se rakasti elämää!