Ajatusteni kosmoksesta törmään reaaliaikaan;
vastaantulijaan. Hänen terävästi minua tuijot-
tavissa silmissään paistaa viha. Läpitunkevalla
katseellaan hän paljastaa pahuuden voimat minusta ja sanoo rakastavansa minua kuin ainoata oikeaa. Minä putoan hänen katseeseensa kuin uhrilammas. Mitään vastaanpanematta
syöksyn läpi pimeyden kohti lämpöisenä syk-
kivää kohtua – punaista rakkautta.
Sulan kuumaan rakkaudenpunaiseen vereen, punaiseen viiniin ja olen osa hänen minuudestaan tuttuna
ja turvassa -olen saapunut kotiin!
Mutta minua tuijottavat silmät lasittuvat vieraiksi ja hämmentyneiksi -päästävät minut ottestaan. Illuusioni haihtui ja vaihtui taas pettymyksen ruosteisiin nauloihin
-nauloihin,joita kertyy yhä enemmän naulaamaan ruumisarkkuni kantta kiinni tiiviimmin pysymään.