Tänään sitten varmistui se, että löhöilyn aika on ohi ja on aika aloittaa arkinen aherrus työn merkeissä. Elämä näyttää nyt taas positiivisen puolensa. Oli jo aikakin. Kulunut 45 päivää täällä Prahassa on ollut yhtä tunteiden vuoristorataa. Aina kun on ollut positiivinen ja ilonen mieli, on jostain satanut paskaa niskaan, niin kotimaasta kuin täältäkin.
Lopultakin nyt on sitten varmistunut asunto ja työ täällä. Tällä kertaa uskallan jo sanoa nämä varmaksi, koska aamun viimeisessä palaverissa koskien tulevaa työtäni, keskustelut käytiin selvällä suomen kielellä ja mitään tulkinnan varaa ei asioihin jäänyt. Asunnosta puolestaan pystyy olemaan 95% todennäköisyydellä varma, koska takuut ja välittäjän maksut on nyt maksettu. Jos sitä asuntoa en saa, niin välittäjä joutuu maksamaan tuplana takaisin palkkionsa. Molemmat on vielä mieleisä, niin mikäs tässä.
Nyt oli jo aikakin asioiden loksahtaa paikoilleen. Rahavarat täälläkään ei nyt loputtomiin riitä ellei sitä tehdä jostain lisää. Ns. maitojunalla takaisin tulo näyttää nyt väistyneen, onneksi. Paluulippu Suomeen on päivätty kesäkuun loppuun, mutta näillä näkymin se jää käyttämättä tai yritän siirtää sitä sopivampaan ajankohtaan.