Olen kadottanut
sieluni jonnekin, josta ei kukaan
sitä löytää voi,
se haudattuna on mereen..Tämä ei ole satua
ei tule päivää onnellista…
Taas kaivan hautaa iloilleni,
vedän hirteen suruni
ei mitään tunteita,
ei mitään heikkouksia…
Mietin miksi päässäni joka aamunkoi
kuolinkellot soi, kuolinkellot soi
Mietin mikä vaivaa kun en päättää voi:
rakastaa vai ei rakasta …
Mietin kuinka ottamatta olla
voisin lääkettä, jota tyrkytän
itselleni,
pääni sillä myrkytän
On kaunis kukka kuollut, se on
haudattu kallioiden alle,
Hornan syöverin pohjan alle!
Kuljemme yksin täällä
kyynelten kastelemia teitä
synkkyyden vankina etsimme
muita eksyneitä…
Siipeni niin väsyneet ovat,
silmäni ovat unettomat,
katselevat tuollepuolen,
harhailevat, levottomat
Matka on kyllä kaunis,
jäänee vain lyhyeksi
tänne en jää ainaiseksi,
riutumaan vaivaiseksi
Ja nyt odotan parempaa,
jokin ihmisessä saa
kaipaamaan kuolemaa!
Ei ole paikkaa, johon voisin
raskaan pääni kallistaa,
taivaasta olen tiputettu,
sinne tänne riepoteltu
Joskus itselleni
siivet kuvittelin
pirut ne repivät pois
ja voimakkainkin
elämänilo valui pois
hiljaa hiipien,
elämänhalu jäi sinne sekaan
revittyjen siipien
Suruni käärii puut
harsonsa alle
vene lipuu sumusta,
sen soutajalle
olen valmis antamaan
tämän sydämen
soutaja tietää määränpäänsä,
minä tiedä en
Talvi sydämessä!
Kylmä on kulkea yksin Helvetissä…
Pian ihminen ei tiedä mikä on oikein,
mikä on väärin ja mikä vain on!
