Bussiterroria

Huh. Mutkien ja kuoppien kautta taas kotona! Jumalauta, että väsyttää.

Huomasin taasen, että mulla on hieman huonoa onnea nuiden bussien kanssa. Joka kerta, kun olen Helsinkiin viimeisen parin kuukauden aikana bussilla rytyyttäny, on bussissa ollut ainakin yksi minua erityisesti häiritsevä matkustaja. Jos joku lapsi ei karju lähipenkissä täyttä kurkkua koko matkaa, niin joku mulatti huutaa epsanjaa kännykkäänsä vähintäänkin puolet matkasta. Vaikka väliä on monta penkkiriviä, tärykalvot on silti koetuksella. Minen oo järin joukkoliikennemyönteinen. Lyhyet matkat toki onnistuu, mutta 2,5 tuntia bussissa on jo liikaa, jos koko matkan ajan on jonkun häiriötekijän takia niin raivoissaan, että savu nousee korvista.

Vähän aikaa sitten sain bussissa eteeni istumaan mummelin, joka tyytyväisenä nukahti vartissa. Se mummo kuorsasi ihan saatanasti. Välillä se oli huimia aikoja hiljaa ja sitten hiljaisuus repesi irvokkaaseen kurlutukseen. Hyi hitto. Meinasin tökätä penkkiä, että nuku nyt jumalauta hiljempaa. Toissareissulla taakseni istui hassunnäköinen pappa, jolla oli "pikku" nuha. Olen vakuuttunut, että se niisti, kurlasi ja pulputti ainakin saavillisen räkää matkan aikana. Odotin, koska pappa ampuu purjekalamaisen töllin päälleni ja tukkani kastuu rää'ästä. Se oli kamalaa. Myöskään kyselyikäinen lapsi, eläkeikäinen kielikylpypariskunta (ensin saksaa, sitten kieli vaihtuikin ruotsiin) tai kädestään eroon tahtova naisihminen (Welmu ei ole bussissa sillä tuulella, että kaikki voivat sitä lääppiä) eivät suorastaan lämmittäneet mieltäni matkakumppanin ominaisuudessa.

Tänään eksyin vahingossa vakiovuoron bussiin Helsingistä lähtiessäni. Express tulee kaksi tuntia, pika hieman enemmän, vakio kolme. Eh. Kiersin jumalauta Söderkullan, Porvoon, Loviisan, Pyhtään ja jokaikisen pikkutien niiden välillä. Voin herkästi pahoin ja voin sanoa, että esim Porvoon ja Koskenkylän välinen tie on paha. Tosi paha. Pyhtäältä kyytiin tuli kaksi vatipäistä teiniä, jotka lauloivat dont spiikkiä koko matkan samalla, kun radiosta tuli aivan eri biisi. Istuin kaiuttimen ja niiden hoilaavien teinien ristitulessa. Jouduin pinnistelemään, etten sanoisi niille rumasti. Harvoin olen ollut onnellisempi, kuin tullessani kyseisestä bussista ulos.

No mutta. Helsingissä kaikki meni hyvin. En saanut sitä hinkumaani työpaikkaa, vaikka olin kuulemma ERITTÄIN vahva hakija. Joku oli sitten vielä vahvempi. Mahto olla ihan huipputyyppi. Sain kuitenkin laikkarin sijaisuuden, joten nyt on sentään jotain työtä seuraaviksi kuukausiksi. Pääsen työhön kiinni jo 8. päivä, joten rahan tuloakaan ei voi estää. Viikko on aikaa paneutua sopeutumiseen. Jänskättää! Minen voi tajuta, että sunnuntaina menen asumaan toiseen kaupunkiin, enkä tule tänne takaisin ainakaan ihan heti. Olen niin tohkeissani ja virittynyt, että vaikka olen rättipoikki ja perin uupunut, tiedän, että puuhastelen laatikoiden ja säkkien parissa taas varmaan yömyöhään. No, tuleepahan pakattua.