Voihan paska. Minoon aika lähellä sortua jo siihen kuoppaan, että alan hokea, etten ikinä enää juo viinaa. Pyristelen reunalla ja hoen, etten juo viinaa ainakaan enää ikinä ennen koulujakson viimeistä viikkoa, joka on buukattu täyteen kokeita, kotitenttejä, tehtävien palautuksia ja näyttöjä. Toinen liskohumpparupeama takana. Kohta mie sekoon.
Onneksi annoin elvytysnäytön jo viime viikolla. Jos olisin joutunu antamaan sen eilen tai tänään, olisin mitä luultavammin aiheuttanu höngälläni sulamisreaktioita ja mullois menny kädet läpi sen nuken rinnasta. Jouduin kuitenki eilen hoitotyön näyttöön, joka tehtiin pareittain. Tehtävät arvottiin. Ja ylläri: säkä-Maija sai yllättäen kaikkein vittumaisimman tehtävän. Verenpaineen mittaaminen vanhalla kunnon elohopeamittarilla on ihan vitun vaikeaa ja paskamaista. Eihän siinä sitte. Minulle lankesi tietenki se itse mittaaminen ja minun pari kertoi, mitä tehdään ja missä järjestyksessä ja istui mitattavana. Siinä sitte hyppyset väpisten kopeloin stetoskoopin siihen kohtaan, missä olevinaan tuntu syke ja sekoilin yläpaineen siihen, missä kuvittelin sen olevan, vaikkei oikeesti ollu hajuukaan. Puuuh. Koin jokseenki voimakasta ikävää sellaista mittaria kohtaan, josta vaan painetaan nappia ja odotetaan lukemaa.
Tänään käytin kaikki liikenevät tauot lääkehoidon lukemiseen, koska eilen (jolloin minun siis ois oikeasti pitäny lukea tänään olleeseen kokeeseen) kulutin kaiken lukemisajan lörpöttelyyn puhelimessa, sitissä, messengerissä ja keittiön pöydän ääressä. Lisäksi kitturoin, hikoilin, ahdistuin ja kiristelin hampaitani. Eli kaikkea muuta, ku luin. Lopetin viimeisen puhelun vähän ennen puolta yhtä yöllä ja hämmästelin, että kappas ku ei tässä nyt enää ehdi lukea ku pitäs nukkuaki. Vittu minoon tyhmä akka. Luin ennen koetta olleella hyppärillä ihan peräsuoli pitkällään ja menin suolet solmussa kokeeseen. Ja ihan vain jättääkseni tyhjän paperin. Minen muistanu siellä, mitä on Digoxin, saati mihin sitä käytetään, enkä minä sen paremmin muistanu kaikkia euforisten analgenttien haittavaikutuksia. Oisin saanu ehkä kolmosen ja minen halua kolmosta, koska haluan vitosen ja osaan kyllä sen edestä, kunhan luen rauhassa, palautan asiat mieleeni ja ehkä jopa nukun koetta edeltävänä yönä sen sijaan, että rullaan pitkin sänkyä vainoharhoissa ja joudun aamulla soittamaan nosturin hinaamaan arseni ja silmäpussini irti patjasta.
Kävin jo jättämässä uusintatenttikuoren ja voi paska, kun piiskaan itteeni siitä hyvästä. Minen harrasta uusintatenttejä. Minä valmistaudun kokeeseen hyvissä ajoin ja huolella, koska koealueet ja -aikataulut annetaan jo kurssin alussa luentorungon yhteydessä. Minä käyn tunnollisesti tunneilla, kirjoitan muistiinpanoja ja teen tehtävät. Ja nyt minoon kuitenki menossa uusintatenttiin. Tyhmä akka. Koska minun piti rangaista itteeni tästä jollain, ostin suklaapatukan ja haukuin itteäni koko kotimatkan ajan paksuksi lehmäksi, läskiksi kantturaksi ja idiootiksi pässiksi. Helpottiko? No ei.
Nyt mie yritän kahvin voimalla tehdä kotitehtäviä. Ikävää sinänsä, että tuntuu, ettei kahvikaan jaksa enää piristää minua, koska olen niin raatopoikkiväsynyt ja lisäksi se laittaa närästämään ja voimaan pahoin. Ihan oikein minulle. Vitun tyhjäpää akka.