Vittu saatana. Mikä siinä on, että hoitoalalle hakeutuu ne kaikkein elämään kyllästyneimmät, paatuneimmat, rasittavimmat ja kusipäisimmät ihmiset?! Olen kova stereotypioimaan ja olen lokeroinut hoitajan herttaiseksi, iloiseksi ja avoimeksi ihmiseksi. Tämä toteutuu noin kerran tuhannesta. Kuten arvasin, ensimmäinen päiväni tuolla harjottelussa oli ihan yhtä paskaa. Ei ihan niin kirjaimellisesti, kuin voisi, mutta kuvainnoillisesti sitäkin enemmän. Vittu mitä kantturoita minun tielle taas siunattiin.
Ensinnäkään minun tuloon ei oltu varauduttu. Ne siellä levitteli käsiään ja hämmästeli kun menin sinne. Minut neuvottiin yliolkaisesti pukkariin ja loput aamusta ja aamupäivästä menikin sitten siihen, että tunsin olevani enemmän tiellä, kuin koskaan. Oma ohjaajani oli tietenki tulossa vasta iltavuoroon. Ensin jouduin sellaisen helvetin kyllästyneen kantturan uhriksi. Tämän jälkeen minut palloteltiin sellasen realismista täysiin vieraantuneen vanhan luuskan kynsiin. Viimeisenä jouduin harvinaisen ylimielisen keski-ikäisen haahkan huokailtavaksi. Olin niin täynnä pyhää vihaa ruokikseen mennessä, että laadin jo mielessäni aika pippurista reklamaatiota taholle jos toisellekin.
Sain jonkinmoista tolkkua hommaan, kun oma ohjaajani sitten suvaitsi saapua paikalle. Odotan kauhulla huomista. Hommaa ei auta yhtään, että naapurin lutka kotiutui neljältä viime yönä ja katsoi asiakseen puhua 45 minuuttia puhelimessa tuon paperiseinän takana siihen aikaan yöstä. Heräsin ”siis vittu jos se menee niiku panee sitä”-tyylisiin juttuihin, enkä tietenkään saanu enää unta sen jälkeen. Kellonsoimishetkellä olin tietenkin juuri vaipunut horrokseen.
Olen siis saatanallisen väsynyt heräämisestä aamuyöllä. Tili näyttää nollaa. Tämän johdosta en syö enää loppuviikosta, enkä sen jälkeen mitään. No, tekee kai ihan hyvää tälle ruholle. Sain äsken tylyt pakit. En jaksa ruveta tekemään läksyjä. Itkettää. Ulkona sataa saatanasti ja mun pitäis viedä vielä koira ulos. Haluisin kaivautua peittoihin, itkeä pielukseni märäksi ja nukkua sitten niin kauan, että herätessä olisi jo ihan pakko olla parempi mieli.
Aina ei voi voittaa. Herätyskello soi huomennakin tasan aamukuudelta, jonka jälkeen pääsen taas kusi-, paska- ja mrsa-paratiisiin kaikkeen kyllästyneiden haahkojen koulutettavaksi.
Tämän tekstin perusteella myös minä kuullostan sellaiselta…