Ou fak, minulle on ilmaantunut lisäoireita. Vakavia, todella vakavia oireita. Niin vakavia, että pelkään, että menen kohta metroradalle pyllistämään housuitta. Apua!
Alitajuntani näyttää työskentelevän eilen mainitsemani ongelman parissa varsin kiivaasti. Luulin jo asennoituneeni tähän ryydyttävään puutostilaan oikein ja varsin ryhdikkäästi, mutta jotenkin kummasti pääsin huijaamaan itseäni ja kaiken kukkuraksi kehonikin hyökkää nyt minua vastaan!
No juu. Asia on niin, että kelloni soi tänä aamuna kuudelta. Kuudelta herääminen on hullua ja sairasta, enkä missään nimessä tekisi niin, ellen olisi siihen pakotettu ylemmältä taholta. Toimin joka aamu saman kaavan mukaan, koska raivopäisen ja kalkkeutuneen vanhanpiian elämä sortuu, jos häntä liian rajuin ottein heti aamusta rieskotaan (niin no, rajuista otteita puheenollen…kaikkihan on suhteellista *köh*). Ensin nipsautan keittolevyn ja kahvinkeittimen päälle (aikaa säästääkseni olen laittanut puuroainekset ja kahvitarpeet valmiiksi aparaatteihinsa ja ne alkavat porista sillä aikaa, kun käyn pesulla. Kätevää ja NIIN mummomaista!). Näin tein siis tänäkin aamuna. Pukeuduin ja menin sitten jääkaapille ottamaan kahvimaitoa. Jääkaapin keskimmäisellä hyllyllä lojuivat siististi viikatut pikkuhousut.
Tein heti kammottavan päätelmän: alitajuntani oli huomannut ylikuumenemiseni ja niinpä olen jossain välissä laittanut kalsarini viilentymään jääkaappiin, jotta voin sitten pukeutua kylmiin pöksyihin, jottei torttuni esimerkiksi räjähdä. Mietin kauhuissani, mitä kaikkea muuta teen itseltäni salaa: panen ehkä naapurin Keijoa?! Tosin… olisiko minulla sitten tarvetta jäähdytellä kalsareitani? Voi paska. Kohta joudun ehkä nukkumaankin jääkaapissa. Nostin pikkariparat lämpimään, koska pahoin pelkään, että jos sonnustautuisin jääkaappikylmiin kalsonkeihin, tttsssssss-ääni kuuluisi naapuriin saakka.
No mutta. Järkyttävät ja vakavat oireeni eivät loppuneet tähän aivonitkahdukseen. Menin seuraavaksi pissalle. Pissasin. Pyyhin pyhättöni paperilla. Paperiin ilmaantui verta. VERTA!! Juttu on nyt niin, että kuten joillain sielu itkee verta menetetyn rakkauden perään, minulla torttu tihkuttaa suriessaan liian harvoja luokseen kohdistuvia vierailuja ja tyhjyyttään kaikuvia kammioitaan! Voi itku.
Mitä nyt? Joudunko siirtymään kohta vaippahousuihin ja pyllynalusiin?! Ehkä alitajuntani tekee minulle oikein tositepposet ja alan unissakävelemään perse paljaana pitkin Alppilaa ja lymyilemään lähiseudun pusikoissa valmiina loikkaamaan pahaa aavistamattomien koulupoikien eteen piirakka levällään. Tai ehkä kirjaudun tsättiin ja alan mouruta siellä pk-, ik- ja yk-seuraa. Voi paska.
Ps. Voiko tällaisessa kriisissä tilata pitsaa ihan luvallisesti?! Voihan? Eikö voikin?! Ihan hyvin voi, eiks nii!?
Pps. Toisaalta onhan Carrie Bradshawllakin neuleita uunissa. En ehkä olekaan niin hullu! Eiku ei vittu, olenpas.