Tsiisus mikä päivä. Noin niiku henkisessä mielessä. Äsken ratikassa kotiin körötellessäni ajattelin jo jäädä Auroran sairaalan pysäkillä ja mennä sinne kalisuttelemaan portteja ja ruinaamaan, että ne ottaa minut sinne ja lääkitsee tolkuttomaksi. Eihän tästä tuu taas mitään.
Olin aamulla sillä niurutuulella taas. Vitutti ja sapetti ja suretti. Sitten menin töihin, jossa poikkeuksellisesti oli vastassa kaikki kolme kivaa työkaveriani. Koska tunnelma oli jotakuinkin tiivis ja katossa, kummasti se hihittelyfiilis ja hysteria sitten tarttui minuunkin. Lopulta yritettiin puhua ihan arkipäiväisistä asioista, mutta puhe tuli jokaisen suusta röhönaurun ja kikatuksen saattelemana. Ihanaa. Selkeesti kaikki nauttii, kun meidän porukan musta lammas, eestilehmä, alituiseen nalkuttava kierosilmävuohi on lomalla.
Sitten tein vähän töitä. Pikkiriikkisestä rapelista huolimatta minussa oli omituisen runsaasti virtaa. Pienen työrupeaman jälkeen minussa kuitenkin sammui kaikki energia ja laahustelin pienessä keittiössä ja kärsin. Jotenkin sain itseni taas liikkeelle ja nousin ihme maniaan. Tajusin jynssäväni sitä riivatun lattiaa toisiksi viimeistä kertaa. Mopsa suorastaan liiti otteessani ja olisin voinut mopata vaikka Turkuun ja takaisin. Mielenikin liiteli jossain ihan ihme sfääreissä. Olin niin hyväntuulinen, että vaikka oikein yrittämällä yritin miettiä ikäviä asioita, hymyilytti niistäkin huolimatta.