Vitun ihana päivä. Heräsin armottomaan kipuun. Söin aamupalan armottomassa kivussa. Makoilin hetken ja luin kirjaa armottoman kivun höystämänä. Söin lisää, kun ajattelin, josko se auttaisi siihen armottomaan kipuun. Lähdin kävelylle, kun se yleensä viimeistään auttaa. Tuloksena se, että meinasin kääntyä kivusta kaksinkerroin keskellä katua ja jouduin koiran kanssa tahtojen taisteluun kivestä, josta hän ei niin millään olis tahtonu luopua. Tulin kotiin yhdeksänmetrinen kyrpä otsassa ja nyt istun täällä murisemassa.
Joku on selkeesti käyny laittamassa lisää pökköä minun tuhkaluukkuun. Mitään ei tule ulos, mutta mun alaelimistössä tuntuisi olevan ainakin telkkari, pesukone, omakotitalo ja muutamia lisäelimiä. Voi kun olisikin kyse ummetuksesta. Joisin pari pulloa laxoberonia ja laulattaisin suoltani muutaman tunnin ja olisin sen jälkeen ihanan hoikistunut, kivuton ja hyväntuulinen. On kuitenkin kyse juurikin siitä naistenvaivasta, jonka alta pois hoitaminen ei suju suinkaan noin vaivattomasti.