Joskus öisin sitä piisaa vaikka sun minkälaista soittelijaa. Veikka on joskus varsin kova soittamaan siskolle muutaman väkijuoman jälkeen. Mitään kovin tähdellistä asiaa sillä ei yleensä ole, mutta se katsoo silti tarpeelliseksi öristä vastaajaan mitä kummallisimpia viestejä. Yleensä vieläpä monta kertaa. Aamulla niitä on kiva kuunnella ja yrittää päästä selville viestin perimmäisestä sisällöstä. Örinä-Suomi-Örinä-sanakirja on tällöin varsin tarpeellinen.
Aika pitkälti ”hei tuuks sä meijän kaa tänne pilettää? Ai et tuu vai? Ai mitä, ai nukkumassa?”-tyyppiset puhelut ovat vuosien saatossa karsiutuneet kokonaan pois. Joskus joku vanha tuttu saa päähänsä soittaa tuupassa ja toivottaa hyvää pääsiäistä/kysellä kuulumisia/vuodattaa sydänsurujaan kolmelta yöllä. Onneksi aika harvoin. Ja saahan tuon toosan toki äänettömälle. Yleensä kuitenkin pidän sitä äänillä, joskin hiljennettynä. En ole vieläkään päässyt eroon ajatuksesta, että joku saattaa olla hengenhädässä ja soittaa minulle ja mitäs jos en olekaan juuri silloin vastaamassa. Tiedän, sekopäistä. Hengenhädässä soitetaan hätäkeskukseen, ei Maijalle.
No mutta. Sitten ovat nämä Kello neljän prinssit. Puhelin soi neljältä yöllä. Ehkä 03.57 tai jo kahtakymmentä vaille, mutta neljän maissa kuitenkin. Tihrustat puhelinta ja tiedät tasan, mitä langan päässä halutaan. Juu ei, sitkeästi rinkuttava mies ei halua yöllisiä pullakahveja, eikä rakkauden sanoja. Se haluaa viereesi lämpimiin lakanoihin, ronkkimaan rakkauden pyhättöäsi likaisilla sormillaan ja tunkemaan viinaa hölskyvää katkarapuaan sisääsi keinolla millä hyvänsä. Vaikka kenkälusikkaa apuna käyttäen.
No kuka se Kello neljän prinssi sitten on? Vanha heila, pari kertaa treffien merkeissä tavattu, vähän vieraaksi jäänyt jannu tai vanha tuttu, jonka kanssa on aina ollut vähän vispilänkauppaa, mutta jonka kanssa ei ole menty pidemmälle ja sinne pidemmälle päästäisiin nyt, kello neljältä. Tai sitten unholaan jäänyt, sadan vuoden takainen yhdenillanhommeli, joka epätoivoissaan kassit jäässä, silmät ristissä selaa puhelintaan, yhyttää sieltä sinut ja keksii lämmitellä vanhaa juttua juuri nyt, kello neljältä. Tässä vaiheessa Kello neljän prinssillä ei ole enää mitään hävittävää. Ja ainahan soittelun voi laittaa kännin piikkiin: ”Ai soitinko? Vitsi mä olin niin kännissä, etten muista! Mitähän mulla oli asiaa…!”. Ahhah.
Kello neljän prinssi ei soita selvinpäin koskaan. Vasta kipattuaan kossua koko illan ja yön, aamuyön tunteina Kello neljän prinssi muistaa olemassaolosi ja haluaa palan rakkautesi hedelmää. Tosin sillä ehdolla, ettei sen kainalossa kello neljältä riipu joku sieltä baarista poimittu rakkauden hedelmä. Älä välitä, Kello neljän prinssi muistaa sinua kyllä taas sitten seuraavalla kerralla.
Voit lohduttautua myös sillä, että on olemassa Kello viidenkin prinssejä. Ne käyvät läpi vielä taksijononkin ja soittavat sinulle vasta sitten.