Korvapenetraatio

Minulla oli erittäin vakaa aikomus kirjoittaa kerrankin jotain positiivista. Ajattelin oikein sellasta hehkutusblogimerkintää, josta pyrähtää ämpärillinen perhosia ja ruusun terälehtiä, kun sen avaa. Näiden kahden lauseen perustella kaikki varmaan tietävätkin, että ei, Maija ei taaskaan kirjoita mitään positiivista.

Tai no. Yhden kivan asian voin kirjoittaa. Olen jotensakin toipunut viikonlopusta. Uuteen nousuun, hippahei! Siihen se sitten jäikin. Kukaan viideltä herännyt ihminen ei voi olla kovin hilpeä. Minen tee poikkeusta. Olen vittuuntunut, ärsyyntynyt ja sietokykyni rajoilla. Taas jälleen kerran.

Ihme kyllä selvisin eilen illalla suht ajoissa nukkumaan. Nukuin, kuin tukki, kunnes viiden maissa heräsin, koska näin unta, jossa joku ravisteli minua kovin ja käski heräämään. Vittu kehtaskin! Oisin varmaan muuten saanut uudelleen unta, mutta koska naapurin akka oli salakavalasti hiipparoinut kotiinsa pikkutunneilla ja molotti jonkun munakkaansa kanssa nyt suoraan sen minun alkovin paperinohuen seinän takana, en voinutkaan enää nukkua. Ja näinpä otsaani putkahti ehta kyrvänalku, poks vaan.

Aikani lierin sängyssä unettomana ja kihisin. Suunnittelin jo lataavani seinään kunnon potkusikermän, mutten uskaltanut, koska pelkään vihaisen naapurinmuijan vastahyökkäystä ja eritoten sitä, että kinttuni menee seinästä läpi. Se kun on niin säälittävän ohut. Siis se seinä, ei todellakaan minun jalka. Sitten hokasin, että hitto mullahan on Sahurin antamat korvatulpat! Että nythän niille on käyttöä! Kipitin huussiin ja hain korvatulpat. Welmu katsoi minua hyvin pitkään, kun survoin tulppia korvakäytäviini.

Ikävä kyllä minulla on kovasti pienet korvakäytävät. Ilmeisesti korvani ovat muutenkin aika hassut muodoiltaan, koska en voi käyttää sellaista pikkunappihandsfreetä, koska se ei mahu minun korvassa sille tarkoitettuun tilaan ilman kohtuutonta kipua. Yritin kikistää tulpat ihan vallan pikkiriikkisiksi, mutta silti ruutattuani ne korvakäytäviin, tuntuivat ne lähinnä korviin kohdistuvalta yhdynnältä. Hyppäsin sänkyyn autuaan hiljaisuuden laskeuduttua. Iiiiiso kyrpä otsassa ja kaksi pienempää korvissa. Siltä se ainakin tuntui.

Korvakyrvät ja niiden aiheuttama inha tunnelma johti sitten lopulta siihen, että tajusin, etten kuule herätyskelloa, enkä siis uskalla enää nukahtaa ja lisäksi mokomat töllit tuntuivat korvissani niin paskamaisilta, etten olisi voinut nukkua muutenkaan. Niinpä jossain vaiheessa otin ne pois ja havaitsin, että naapuri on onneksi vaiennut. Sitten soi kello. Otsassani kasvava kyrpä esti minua lähtemästä kouluun, ja niinpä latasin kellon ysiltä soimaan ja menin takaisin sänkyyn. Ihan ku oisin ollu ysiltäkään pirteämpi. Kouluun oli silti lähdettävä.

Nyt minoon täällä kiroilemassa. Minun tekee hartaasti mieli kirota pari ihmistä suohon. Odotan kauhulla iltapäivän työharjoittelupaikkojen jakamisseremoniaa. Jos en pääse sairaalaan työhön, räjäytän koko vitun koulun. Vittu.

Mikä siinä on? Miksei mulloo sitä kyrpää siellä, mihin sitä haluaisin, vaan otsassa ja nyt korvissakin!? Tungen ne helvetin tulpat ensi yöksi nenään. Onpahan kaikki väärät röörit sitte rassattu. Perkele.