No niin. Kuupassani alkaa vallita liiallinen sekasorto, joten on aihetta taas ruveta pitämään blogia. Jos alan jälleen vuodattaa tänne aivopierujani ja sähläyksiäni, poistuvat ne (vati)päästäni ja toisille asioille tulee huimasti lisää tilaa. Viisasta!
Ei toki pidä luulla, ettei minulle tämän huiman pitkän blogitauon aikana ole muka sattunut mitään noloa tai että sukkahousuni muka olisivat lakanneet valumasta pyllyni alle. En vain ole kirjoittanut kaikkia nolouksiani ylös. Hetken aikaa ehkä ajattelin, että jos en jätä torveiluistani todisteita, ei niitä ikään kuin ole tapahtunut lainkaan. Tajusin kuitenkin, että eihän se pidä lainkaan paikkaansa! Joten… Olen torvi, tietäkääkin se!
No mutta asiaan! Ammattitaitoisena (ja äärimmäisen arvostettuna)keittiöpsykologina olen tehnyt itselleni diagnoosin. Olen nääs oireillut viime aikoina aika huolestuttavalla tavalla ja vieläpä kasvavissa määrin, joten katsoin parhaaksi etsiä ratkaisun ja mahdollisesti hoitokeinonkin.
Tautini oireina ovat olleet muun muassa teinirakkausleffojen (tai ainakin yhden tietyn) toistuva katsominen (ja niiden tahdissa itkeminen), sydäntäraastavien rakkauslaulujen kuunteleminen (ja niiden tahdissa itkeminen), syntyjen ja syvien liiallinen vatulointi, vääntäminen ja vatvominen (ja niiden tahdissa itkeminen), jonkinlaisten energiapiikkien satunnainen saaminen (ja mahdollisesti myös niiden tahdissa itkeminen) ja korostunut itsesäälissä lilliminen (kera suklaakakun, jäätelön, sipsipussin ja pitsan). Olen käyttäytynyt varsin mustavalkoisesti ja muuttunut raivohärästä lampaaksi ja siitä jälleen raivohäräksi noin puolessatoista sekunnissa. Lisäksi olen äärimmäisen turhautunut ja samaan aikaan varsin onnellinen, ettei minulla varsinaisesti ole ketään, johon voisin kaiken tämän purkaa, paitsi minä itse. Vastapuoli tulisi hulluksi ja niin tulen kohta muuten minäkin.
Eilen sitten tein oivalluksen eli diagnoosin. Se valkeni minulle kirkkaalta taivaalta iskevän salaman lailla: olen niin puutteessa, että alan kanavoida käytöstäni mummojen lailla! Ihan tosi! Katsokaas, kun ihminenhän on seksuaalinen olento elämänsä loppuun saakka. Vanhat leskirouvat aina Kauniita ja rohkeita katsoessaan hykertelevät, että ”voi ku noi Ringe ja Rooke menis taas yhteen”. Se on heidän seksuaalisuutensa ilmaisua. Ja minä teen samaa tuijottamalla teinileffaa ja huudattamalla rakkauslauluja ja vuotamalla hunajaa! Kääh!
Tämän jälkeen aloin miettiä hoitokeinoja. Tein ensin mahtipontisen ja suuruudenhullun suunnitelman, kuinka laihdutan itseni langanlaihaksi ja menen eteerisenä, lanteet keikkuen ja korkkarit ojossa jonkun eliittibaarin tiskille pyörittelemään oliivia martinilasissa ja mulkoilemaan miehiä feikkikakkuloideni takaa ja kuskaan lopulta jonkun lihaksikkaan (ja äärimmäisen hyvinvarustellun, tietenkin) adoniksen kotiini ja ratsastan kukkiville kunnaille jannun riipiessä tukkaani ja kehuessa hoikkaa uumaani. Jokin kuitenkin mahtavassa suunnitelmassani vuotaa: tällä menolla kasvan nimittäin horsmaa, ennen kuin olen hoikka. Dämit.
Siirryin suunnitelmaan B. Koska olen ulkoisilta ominaisuuksiltani aika vaatimaton ja kun tilanne nyt on, mikä on, joudun tyytymään lähipubiin ja sen tarjontaan. Menen siis Moden baaritiskille lihat liehuen ja takapuoliläskit väpisten. Tiiraan kantaporukasta jonkun, joka ei ole vielä sammunut pöytäänsä ja yritän ilmaisen kossun varjolla houkutella turjakkeen kotiini. Lopulta ujutan piruparan lasiin Viagraa ja tarjoudun laittamaan paperipussin päähäni aktin ajaksi. Miekkonen kuitenkin tyytyy yrjöämään päähäni meinaamaani pussukkaan ja Vigra aiheuttaa hänessä erektion sijaan kevyen kenttälaakin. Dämit.
Siirryn siis suunnitelmaan C. Koska olen antanut koulutehtävien kerääntyä ihan julmetusti, opinnäytetyö painaa päälle ja olen koiran kanssa kalliilla kurssilla, jossa täytyy suorittaa tiettyjä kotitehtäviä, päätän kanavoida turhautumiseni kyseisiin velvollisuuksiin yrittäen parhaani mukaan tukahduttaa seksuaalisuuteni ja orastavan puutteesta johtuvan hulluuteni ja kaiken liikenevän ajan huudatan rakkauslauluja ja pyöritän teinileffaa.
Dämit.