Varoitus! Tämä merkintä sisältää akkain nau’untaa, valitusta ja murheissa mörssäystä. Miehet ei kuitenkaan tajua tästä mitään, eikä kaikki naisetkaan. Vittu jättäkää kaikki vaan lukematta perkele.
Sattuu tällä kertaa oikein tosi lahjakkaasti. Au. Juoksin iltapäivällä ympäri kyliä sen takia, että liikkuminen on ainut tila, jossa ei koske. Istuminen on pahinta. Perse on kipeä, torttu on kipeä ja alamahaa ja selkää kiertää kipuvanne. Söin levyllisen suklaata ja kävin kaverin kanssa Anttilassa vähän hiplaamassa. Ne auttoivat hieman. Nyt on suklaa loppu ja Anttilakin kiinni, joten juimii taas pahaenteisesti. Juu, kyllä. On kuukkarit.
Kuukkarit on kamala vitsaus. Ihan totta. Jos joku mies lukee tätä ja miettii että voi vittu, taas yksi akka valittamassa, niin mene ja työnnä penikseesi ja perseeseesi halko ja ole sitten ihan normaalisti. Ai sattuu vai? NO VITTU NIIN SATTUU!!
Minun kuukkarit on joskus oikein pahat. Oikeastaan aina. Minun on pakko syödä e-pillereitä, koska minua on siunattu nippulaisilla munasarjoilla, jotka villiintyvät vallan, jos en syö pillereitä. Silloin kun en vielä tiennyt, että niitä pitää syödä, enkä siis syönyt, minulla oli tooooosi iisit kuukkarit. Ei mitään vaivoja. Sapettaa sekin seikka.
No mutta. On hyviäkin asioita. Kaverin kohdussa uiskentelee pikkiriikkinen ankan näköinen vaavi. Hän saa Touko-vauvan. Siis toukokuussa. En usko, että Touko on nimilistalla kovin korkealla, vaikka lapsi olisikin poika… Katsoin ultrakuvia ja kyllä se ihan oikeasti näytti sellaiselta kylpyankalta. Minun on vähän surku, kun en ole täällä seuraamassa kun kaverin masu kasvaa. Ja haluaisin myös olla auttamassa, kun vauva sitten syntyy. No, mulla on jonkin verran vielä aikaa järjestellä asiaa…! Tosin epäilen, että minusta tulee oikea vitsaus ja olen rilluamassa sekä äidin että vauvan ympärillä kaiken aikaa ja loppujen lopuksi ne joutuu kirjaimellisesti potkimaan minut pihalle kodistaan, kun en muuten tajua lähteä. Pitänee siis valmentautua myös hillitsemään itseään…
Huomenna sitten sinne Helsinkiin. Päivä menee taas matalalentäessä. Uskoisin, että sitten ku olen muuttanut, minun tulee ikävä Kotkan pientä keskustaa ja sitä, että joka paikkaan on kävelymatka. Huomennakin joudun rullaamaan sadalla eri vehkeellä paikasta toiseen. Kai siihen tottuu. Ja aion ottaa positiivisen asenteen! Toivon ihan hirveästi, että saisin sen työpaikan, jonka haastatteluun huomenna menen. Se olisi niiiiin hyvä paikka ja siinä olisi kaikki niin kohdallaan. Toivon siis parasta! Varalla on kuitenkin sitten se torstain haastattelu, josta voi poikia jotain hoitsupätkiä, mutta kun ne ei houkuttele läheskään niin paljoa, kuin se toinen. No, saapi nähdä.
Nyt jatkan pakkaamista. Tai siis pakkaamisen suunnittelua. Olen saanut pakatuksi tähän mennessä yhden laatikon. Todella säälittävä saldo verraten siihen, että olen jorissut asiasta jo ainakin viikon. Mutta hyvin suunniteltuhan on puoliksi tehty, onhan?!