Onni hipaisee joskus minuakin. Hyvän ystäväni masusta putkahti tänään kolme ja puoli kiloa naisenergiaa, pieni vauvantuoksuinen pötkylä, jonka näkemistä en malta odottaa. Tuo pieni tyttö päätti syntyä juuri, kun Maija-tädillä vähän elämä potkii päähän. Kiitos tästä tulee olemaan runsas ja antoisa!
Jauhoin tänään asioita päässäni (eli tämä päivä ei sinänsä poikennut muista päivistä). Jauhoin ja jankkasin ja vääntelin ja kääntelin ja päädyin joka kerta samaan kysymykseen: miksi minusta on niin helppo luopua? Aina. Taas. Sadannen kerran. Miksi?!