Pipo kiristää ihan perkeleesti. Au.
Olin maanantaina torilla, koska minulla viiraa. Suosittelen miljoonan ihmisen massatapahtumaa katsottavaksi televisiosta hyvässä porukassa. Fiilis on niin takuulla parempi, kuin pakattuna ihmismassaan, jolla ei ole mitään tajua siitä, miten moisessa ryysiksessä tulisi liikkua.
Meillä oli olevinaan oikein hyvä paikka yhdessä kadunkulmassa. Todettiin tosin, ettei kukaan meistä oikeastaan näe mitään, koska lava oli aivan onnettoman pieni ja matala. Oltiin kuitenkin melko lähellä, joten kaavailtiin siihen jäämistä. Virhe! Aikansa jengi käytti juuri sitä kohtaa kulkuväylänään ja kun porukkaa oli tarpeeksi, muodostui kohdallemme tulppa, porukka työnsi ja työnsi ja lopulta olimme sulloutuneina kiinni toisiimme kuin sardiinit ylipakatussa purkissa konsanaan. Vältyin kuoliiksi puristumiselta (ja ikävä kyllä myös Heikki Paasosen turvallisuusohjeilta), mutta en pakokauhulta ja maksimaaliselta ahtaanpaikankammolta.
Tulin sitten todenneeksi, että vaikka ihmiset tiesi paikalle odotettavan kymmeniätuhansia yksilöitä, ei älyhoi silti pahemmin siellä päässä hoijaa. Niitä joiden ”on nyt pakko päästä menemään just tästä” löytyi joka lähtöön; vanhaa äijää, tosi vanhaa äijää, pissistä, vielä pissiksempää (”siis mun on pakko päästä kuselle just nyt”), kakaroita, parikymppisiä jannuja ja kovimman aivomyrskyn kokeneet, eli lastenvaunuilla höystettynä mokomaan tungokseen lähteneet. Vittu haloo!
Tässä taas ikävä kyllä nähtiin, miten porukka ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja kulkee ainoastaan omien intressiensä mukaan tilanteessa, jossa olisi aika monta muuta huomioonotettavaa. Lopulta teki oikeasti mieli jakaa luuvitosta jotakuinkin jokaiselle ohi yrittävälle, mutta ikävä kyllä en pystynyt liikuttamaan käsiäni siinä väenpaljoudessa. Jakelin kyllä mielikuvitteellisia luuvitosia sitten senkin puolesta. Olipa siis toisin sanoen hermojaraastava kokemus ja sitten joskus, kun täällä ehkä taas vietetään moista massatapahtumaa, en todellakaan vaivaudu pikkiriikkiselle kauppatorille tungeksimaan sadantuhannen muun kanssa, vaan istun mukavasti katsomassa tapahtumaa televisiosta kera pikkuruisen viinilasillisen.
En siis nähnyt Leijonia humalassa (kuulin kyllä jotain mongerrusta sinne Espan perälle), mutta yllättäen minulla on siitäkin sana sanottavana. Siis Leijonien humalatilasta. Luin siitä lehdestä sitten myöhemmin, ihan kuin en olisi arvannut että siellä viina virtaa. Mihin suomalainen karvoistaan pääsisi?! Ikävä kyllä ei mihinkään. Ei ole mitään muuta tapaa juhlia, kuin vetää kunnon kokovartalopuudutus ja tulla kepeästi, kuin perunasäkki koko Suomen eteen edustamaan. Jokainen toki tyylillään, mutta onhan se nyt melkoisen vastenmielistä. En edes viitsi puuttua siihen, kuinka nokanvarttani pitkin katson niitä tolloja, jotka ovat uittaneet itseään suomikullan takia linnunkakkaisessa suihkulähteessä. Yök.
No niin, se siitä. Vittu että ihmiset on tyhmiä. Ensi kerralla kirjoitan ehkä Afrikan lasten kärsimyksestä. Tai tsunamista. Tai ehkä siitä, kuinka tyhmiä ihmiset ovat.