Syyssyndrooma

Onks se nyt tää syksy (joo nyt on joulukuu, mut ku tuolla sataa vettä ja onhan nyt kuitenkin syyslukukausi) vai mikä ku minua vihmoo ja kiristää oudosti? Kun mie eilen kintturoin niistä naamakirjan päivityksistä ja siitä, kun KAIKKI seurustelee ja nussii ja nuoleskelee toisiaan ja minä muuraudun umpeen, niin mietin sitä sitte vähän pidemmälle ja tajusin, että syksy on mulle sellasta erojen aikaa. Synkkää taaperrusta. Ristiriitoja ja riitoja. Kaikkea muuta, kuin uuden syntymistä. Sitten aloin kelaamaan elämäni syksyjä. Kaikkea minoon kanssa touhunnu...

Tänä syksynä yritin ropeltaa yhen miehen kanssa jotain ja epäonnistuin karvaasti. Se siitä. Viime syksynä miesrintamalla piteli aivan käsittämättömän hiljaista. Haudanhiljaista suorastaan. No okei, yhtä pientä viikonloppua lukuunottamatta. Juttu kuopattiin, ennen kuin se oli alkanutkaan. Se siitäkin. Tosin viime syksynä muutin Helsinkiin ja sinänsä se oli yksi uusi alku elämässä. Mutta kun se sujui niin kivuttomasti, ni ei sitä oikein voi laskee. Tai en mie tiiä.

Toissa syksynä sitten. Huh. Silloin traumatisoiduttiin. Oikein olan takaa. Erosin Maailman Suurimmasta Kusipäästä. Ja se oli vaikeaa. Minun ei ollu ikävä sitä ihmistä, se ei sattunu. Mutta sen kaikista teoista ja sen käytöksestä ja kohtelusta oli vaikea päästä yli. Olin toiminut päätoimisena kynnysmattona sille ihmiselle kaiken vuotta ja eron jälkeinen aika toimi miettimisaikana sille, minkä minussa on muututtava. Ja voi kyllä, olen vieläkin välillä vihainen. Lähinnä itselleni. Aika sopivasti myös eksälle (joka vähän aikaa sitten naamakirjassa laitto viestiä ja katui käytöstään, koska oli kuulemma silloin joskus niin kovin sokea, ettei yhtään ymmärtäny, miten kammottavalla tavalla minua kohteli. Voi vittu, sehän on vielä tyhmempi, ku minä!).

Kolme vuotta sitten kävin iltalukiota ja tein laiskanlaisesti pätkätöitä hoitoalalla lähinnä kotihoidossa. Elämä oli hirveän repaleista. Olin ehkä hmm... moraaliltani ja arvoiltani hieman erilainen, kuin nyt. Rillusin aika paljon. Okei, TOSI paljon. Liikaa. Alkusyksystä tapailin yhtä poikaa, joka oli minua muistaakseni neljä vuotta nuorempi ja siihen aikaan armeijassa. Mutta se loppui sitten vähän myrskyisästi, vaikka se oli kyllä hurjan sulkku poika. Omasi italialaista verta ja oli minua melkein puoli metriä pidempi. Nyt se on naimisissa ja varmaan oikein onnellinen. Loppusyksystä olin kovasti ihastunu yhteen jannuun, mutta se tykkäsi enemmän liihottaa, kuin olla minun kyljessä. Ylläri. Ei ollu eka (eikä viimonen) laatuaan minun kohdalla.

Neljä vuotta sitten seurustelin. Tosin aika huonolla menestyksellä. Niin huonolla, että lokakuun alussa päätettiin erota mutta loppukuusta olikin sitte jo eri ääni kellossa ja niinpä palattiin yhteen ihan vaan vielä kerran näkemään, ettei yhtään sovita yhteen. Yllättäen tämäkään yksilö ei kohdellut minua kovin hyvin. Tosin sen aiheuttajat oli ihan jossain muualla, kuin päässä olevassa kusessa. Silti. Nyt ollaan ihan hyvissä väleissä. Ihan kunnon mies se on. Muttei minulle. Kovin oli sekin syksy rikkinäinen ja raskas.

Viisi vuotta sitten on jotensakin aika pimennossa. Tapasin tämän viimeemmäksi mainitun jannun silloin. Tai oltiin tavattu jo yläaste-iässä, mutta marraskuussa alettiin tapailla. Taisin viettää aika railakasta sinkkuelämää ennen sitä.

Kuusi vuotta sitten erosin avomiehestäni. Se oli kaikkinensa aika kamalaa aikaa. Yritin peittää kaiken juhlimalla oikein kovasti ja hampaat irvessä. Tosin aika huonolla menestyksellä. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

Seitsemän vuotta sitten. Tunnustan. Olin samassa tilanteessa, kuin niin moni nyt siellä naamakirjassa. Olin tuoreessa parisuhteessa. Olin menossa kihloihin. Muutettiin yhteen. Olin ihan hirveän rakastunut. Väsäsin kullalle tonnikalakastiketta ja olin kalanhajuisena ja hehkeänä häntä vastassa, kun hän kotiutui töistä. Jos silloin olis ollu naamakirja, olisin ihan varmasti päivittänyt statukseni tyyliin "Maija odottaa mussua kotiin" tai "Maija lotraa liukuvoidetta". Liekö tämä seitsemän vuoden takainen pilvilinna minun arka paikkani, kaikkien pahojen syksyjen alku ja juuri. Pilasin nimittäin hyvin pitkälti itse sen suhteen ja se sattuu olemaan ainut, jossa mies on kohdellut minua jotensakin hyvin ja jossa muutenkin oli kaikki suht kohdillansa.

Ja kyllä. Myönnän myös sen, että jos olisin nyt itse orastavassa suhteessa ja lilluisin pinkeissä unelmissa ja harrastaisin seksimaratoneja ja kainalossa kujertelua, päivittäisin kyllä ihan varmasti statustani ihan muulla tavoin, kuin nyt (kaverit tietääkin, mitä siellä lukee. Se jarrarijuttu oli viikon kohokohta, jotta repikäähän siitä).