Tou. Vastoinkäymiset eivät millään meinaa päättyä jääkylmiin kalsareihin tai verta itkevään lemmenkoloon. Niitä tulee koko ajan lisää. Esineet käyvät kimppuuni. Oikeasti! Olen kokenut aggressiivisia hyökkäyksiä jos minkäsorttisen muka hengettömän tavaran taholta viime aikoina.
Viime viikolla ostin kummivauvalle heräteostoksena joululahjaksi hellusen pehmolelun. Ei siis mitä tahansa nallukkaa, vaan koiran ja nallen risteytykseltä vaikuttavan JUTTELEVAN pehmolelun. Se on hieno (ja helvetin kallis) ja ajattelin mukulan pitävän siitä, koska hällä tuntuisi olevan noin 1677469 lelua ja kirjaa sun muuta, jotka nappia painettaessa ääntelee jollain tapaa ja hän pitää niistä kovasti.
No, tällä ostamallani elukalla on nappulat korvissa, jaloissa, käsissä, nenässä ja mahassa. Toisessa jalassa on valikko, josta voi valita, lirkuttaako karvakuono ruumiinjäsenten nimiä vai värejä vai numeroita. Kyseessä on siis ERITTÄIN opettavainen ja lapsen kehitykselle käytännössä katsoen välttämätön aparaatti! Minusta kasvoi tällainen siksi, ettei minulla ollut hienoa puhuvaa nallekoiraa, vaan ”halaava” ja ”pussaava” nukke, joka keskeltä kovakouraisesti rynkytettäessä liikutti aavistuksen verran omituisen näköistä suutaan ja heilutti vaarallisen näköisesti käsiään edestakaisin. Sain vaikutteita ja näytän itse nyt samalta. Hitto.
No joo, ostin siis nallekoiran ja muutakin sälää ja pakkasin ne isoon muovikassiin. Lisäksi minulla oli reppu mukanani ja työnnyin kaikkine pakaaseineni täpötäyteen ratikkaan. Tämä kyseinen kulkuväline oli matalalattiaratikka ja minen oikein pidä niistä, koska minulle iskee niissä aina matkapahoinvointi ja tunnen suurta halua oksentaa kanssamatkustajien päälle. Siksi menen aina mahdollisimman eteen ja niin tein nytkin: rätkähdin kasseineni niihin ratikan etuosassa oleviin neljän istuttaviin penkkeihin (siis yhteen penkkiin. Olen nyt vielä toistaiseksi mahtunut yhteen. Projekti etenee. Kohta valloitan kaksi penkkiä samalla kertaa) jonkun jannun viereen ja vastapäätä muutamaa teinityttöä.
No siinä sitten matkustettiin. Pitelin Anttilan pussia hankalasti edessäni samassa nipussa painavan repun kanssa. Yht’äkkiä joku alkaa puhua korkealla, lapsenomaisella äänellä: ”HALAA MINUA”. Ääni kuuluu väskystäni. Karahdan tulipunaiseksi. Pissikset kyyläävät minua silmät selällään. ”KELTAINEN JALKA. SINÄ OLET MINUN YSTÄVÄNI”, kuuluu muovikassista. Voi vittu. Superälykäs nallekoira on avannut sanaisen arkkunsa. ”MINÄ RAKASTAN SINUA”, ääni kassista sanoo haikeasti ja vieressäni istuva jäppinen tuijottaa minua ensin hetken ja haluaa sitten jäädä pois. Minä istun tomaatinpunaisena pissisten hihittäessä huppareidensa hihoihin. Mokoma adhd-aparaatti suoltaa juttua koko loppumatkan ja poistun lopulta nolona ratikasta ”TILULILU. MASU! HALAA MINUA! NENÄ! HIPPAHIPPAHEI!”-lässytyksen saattelemana.
Myös mp3-soitin on koetellut hermojani. Tilasin sen lokakuun lopussa jostain paskasta nettikaupasta, jota en todellakaan aio käyttää enää ikinä. Toimitus kesti puljun lupaaman viikon sijaan neljä viikkoa. Tänään mokoma masiina viimein saapui. Olin TODELLA epävarma avatessani pakkausta. En ole koskaan aiemmin pitänyt mp3-soitinta edes kädessä (lisäksi en tiedä, mitä eroa sillä on mp4-soittimeen ja mikä se iPod muuten on?!). Olen kuitenkin niin nero, että perusteellisella rämppäämisellä (painoin kaikkia nappuloita aika monta kertaa) sain laitteen toimimaan ja sain jopa ladattua sinne musiikkia! Innoissani laitoin vehkeen soimaan. Ei mitään. Silence. Mitä hittoa? Runnoin ja ravistelin laitetta ja sain siitä armottoman rutinan jälkeen puhtaan musiikkiäänen aikaan. Laite soitti kiinalaiselta kuullostavan muijan äänellä laulettua teknohumppaa.
No joo, ei sillä, sellaisen tahdissa on varmaan ihan hyvä lenkkeillä (ostin siis soittimen nimenomaan sitä varten, että läskini sulavat taivaan tuuliin, kun heilahdan lenkkitaipaleelle musiikin muodostaessa siivet kantapäihini). Mutta kun minä en mitenkään ole sellaisen musiikin ystävä ja en todellakaan ollut ladannut sinne sellaista! Rämpytin taas kaikkia nappuloita ja sain, kuin sainkin lataamani Raised Fistin soimaan. Eli olen toiminut ihan oikein! Osaan käyttää mp3-soitinta (melkein ongelmitta)! JUHLAT! Läski sulamaan! Tärykalvot helvettiin!!
Minun pitäisi oikeastaan alkaa imuroimaan, mutta taida uskaltaa, koska imuri ehkä räjähtää tai imee sisäänsä esimerkiksi varpaankynteni tai muuta mukavaa. Taidan itseasiassa poistua tämänkin aparaatin lähettyviltä, ennen kuin se alkaa haukkua minua läskiksi tai suoltaa moraalisaarnaa äsken napsimastani kylmästä pitsasiivusta. Hmm, istuisko pimeessä ja virkkais…? Tosin tällä tuurilla koukku ja lanka käyvät kimppuuni. Ja ainiin, en osaa virkata. No, sitä suuremmalla syyllä rupean varomaan siihen vaadittavia tykötarpeita…
Ps. Tällasessa tilanteessa varmaan voi pahimpaan nälkään tilata pitsan? En uskalla avata jääkaappia, koska se saattaa räjähtää, jolloin en omistaisi enää yksiäkään pikkuhousuja.