Jopas alkaa Maijan koulutie kukkeasti. Tosin minen oo nyt yhtään yllättyny. Olen jo tottunut vallitsevaan Murphyn lakiin aka Maijan säkään.
Heräsin vähän ennen kellonsoittoa painostavaan tunnelmaan mahassa. Vietin ensimmäiset 15 minuuttia ylösnousun jälkeen huussissa vääntelehtimässä. Myöhemmin vääntelehdin siellä vielä hieman lisää. Masu on ku Haminan kaupunki. Yritin syödä hieman viiltä, kun tyhjä maha ja alhaiset sokerit tekee sitte vaan huonomman olon.
Ajattelin, että kyllä se ikävä tunnelma mahassa varmaan menee ohi. Josko menisin kymmeneksi kouluun puoli yhdeksän sijasta. Mahalla oli toisenlaiset suunnitelmat. Tuli vaan huonompi olo. Ajattelin, että syön vielä vähän ananasta. Aina kun mulla on huono olo, ajattelen heti, että sokerit on alhaalla ja jos pikkusen syön jotain, niin paha olo menee ohi. Väärin. Ehdin syödä pari palaa ananasta, kun tulin todella pahoinvoivaksi. Seisoin olohuoneen lattialla lähtökuopissa odottamassa ensimmäistä yökkäystä. Ja tulihan se sieltä. Laatoitin vessan uudelleen. Ennen viili-ananas-laatoitusta se näyttikin ihan tyhmältä ja nuupahtaneelta. Nyt se on huomattavasti pirteämpi.
Toisin kuin minä. Sain sisälmyksieni uloskiskomisesta hillittömän päänsäryn. Olen jo valmiiksi väsynyt. Takapuoleni tuntuu siltä, että joku soittaa sieltä kohta pommiuhan ja mahassani on hyvin pahaenteiset tunnelmat.
Reipas koululainen on nyt kipeä koululainen. Menen takaisin sänkyyn ja haaveilen, että joku toisi mulle mustikkasoppaa ja pari filmiä.