Eli monta päivää Helsingissä asumista jo takana. En sitte tuupertunu niiden muuttolaatikoiden alle, vaikka läheltä liippasikin. Olen jo toipunut tunteesta, että olen täällä vain käymässä. Mutta en ole siltikään ihan varma, olenko vielä tajunnut koko tilannetta. Vai onko tässä edes mitään kummempaa tajuamista!? Ekana ja tokana iltana oikein istuin odottamassa, että joku ihme oivallus naksahtaa tajuntaani. Ei naksahtanut.
Tähän mennessä olen täällä ollessani tehnyt neitsytmatkan Ikeaan, matkustanut ratikalla ihan itse, seikkaillut keskustassa, tutustunut hyllypaperiin, syönyt paljon kehutussa Weeruskassa helvetin runsasjuustoista pitsaa, käynyt poikkeuksellisen suuressa koirapuistossa, vittuuntunut naapureihin ja lähikauppoihin ja tullut siihen johtopäätökseen, että Helsingissä asuu paljon pahanhajuisia ihmisiä. Itseasiassa hoidin kaikki asiat niin ripeästi, että aika on käyny tänään jo vähän pitkäksikin. Onneks pääsen töihin maanantaina. Vihdoinkin!
Olen edelleen viime viikonloppuisen darran jälkimainingeissa. Lauantaina olisi tarkotus lähteä kaverin kanssa Lauri Tähkän keikalle. Eli siis rimpsalle. Eikä suinkaan selvinpäin. Hirvittää. Sain viinakammon siitä tilasta, jossa viime viikonlopun vietin. Hrrr…. No, kerrankin tulee sitten otettua TODELLA maltilla (joojoo).
Huomenna tutustun taloyhtiön pyykkitupaan ja saan viimeinkin verhot ikkunoihin. Tähän mennessä olen hyppinyt uhmakkaana kalsareissa ja topissa, mutta suihkuun mennessä riisunut kainosti seinän takana, jottei vastakkaisen talon asukkaat näe. Tosin…saa mennä aika huonosti, jos minua kattelee!