Blogi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on koira.
Edellinen

Ystävän muistolle  6

Koiruus 1994 - 2010 : Muistan kun ensimmäisen kerran sinut näin, keväällä 1994. Valitsin sinut pentueesta, nukahdit syliini. Siitä kertyi matkaa tammikuuhun 2010, viimeisen kerran sinua silitin eläinlääkärissä, rauhoittavat olivat alkaneet jo vaikuttaa. Sitten sinut vietiin nukutukseen, vielä yritettiin leikkauksella pelastaa. Mutta niin kävi, kuten pelkäsin, kasvain oli liian iso, ei voinut poistaa poistamatta rakkoa, ilman rakkoa ei voi elää. Niin sitten nukutuksessa ollessa poistuit tästä maailmasta, tuskia tuntematta. Itse kyllä tunnen tuskaa nyt, iso on ikävä, kyynelten läpi tätä tekstiä kirjoitan. Elät ikuisesti sydämessäni, kaikkien aikojen paras ystävä. <3 <3 <3







Olipa melkoinen myrsky  1

Iskipä keskiviikkona melkoinen myrsky. Päivä alkoi niin aurinkoisena, mitä nyt vähän välillä tuuli. Koiran kanssa käytiin lenkillä, oli niin keväinen ilma. Mutta sitten, juuri kun päästiin sisään alkoi lunta tulla taivaan täydeltä ja tuuli niin että muodostui pyörteitä talojen väliin. Naapuritalon pihasta kuusi katkesi, ei siis juurineen kaatunut, vaan katkesi kuin hammastikku. Onneksi ehdittiin alta pois ajoissa. :/


Koiruus sai terveen paperit!  1

Olipa koiran kanssa hirveät vuoden kolme ensimmäistä päivää, kun ei ulos suostunut lähtemään. Ajattelin, liekö niin sairas vai säikähtikö kun joku ikkunan alla paukutteli. Oikea vastaus on jälkimmäinen. :/
Mutta joka tapauksessa, päivällä otettiin virtsa- ja verikokeet ja tutkittiin läpikotaisin koska juo paljon ja mahassa pahkura. Tulos oli: täysin terve 13-vuotias koira! :D
Juominen johtunee tuosta vanhenevan koiran kuivaruuasta, jota olen alkanut antamaan. Kuivaruoka imee nestettä ja se janottaa. Toisaalta saa sekaan omaa ruokaani, jossa suolaa jonkin verran. Patti on taas harmiton rasvapahkura, ei haittaa mitään.
On taas oma leppoisa itsensä, vetreä vaari. Mitä nyt koirille vähän äksyili, mutta ihmisistähän se onkin aina tykännyt enemmän. :)


Koiruus ei voi hyvin nyt :(  4

Tämä vuosi on alkanut todella huonosti, ahdistaa niin tuo koiran (13 v) outo käytös. Uudenvuodenpäivästä ei ole halunnut enää ulos lähteä. Muuten kaikki hyvin ja käyttäytyy normaalisti, mutta kun alkaa laittamaan koirantakkia ja valjaita sille, kääntyy pois ovelta. Oven kun avaa, ulos ei suostu menemään.Alkaa vapisemaan. Ja kun vetää sinne väkisin, tekee tarpeet käytävään tai hissiin. Onpahan puhtaana sekin kun koko ajan joutuu moppaamaan.
Eläinlääkäriaika oli varattu 9.1., mutta yritin vaihtaa sen jo eiliselle. Huomenna vihdoinkin on, päästään piinasta. Muutenkin juo paljon, liekö sokeritauti. Mahassakin epäilyttävä pahkura.
Voisi tietysti luulla, että pelkää ulos menoa uudenvuoden paukkujen takia. Täällä kuitenkin aika vähän paukuteltiin ja 14. uusivuosi tässä eikä ole ennen tuollaista tapahtunut. Tai sitten on se sokeritauti tai muu sairaus... :(

Edellinen