Kävimme lääkärissä hakemassa lisää unilääkkeitä, ne loppuivat yllättäen (siitä toisella kertaa). Unilääkkeet ovat pakollisia koska kortisoni (80mg/vrk) vastaa noin puolta grammaa spiidiä… toisin sanoen voisin juosta maratonin 24/7.
Kävimme lääkärissä joka ymmärsi minua Pupunden tulkkauksella. Kävi hyvin, sain reseptit. Sitten kävimme ruokakaupassa. Poikkeuksellisista syistä (työterveydenhuolto) olimme siis Leppävaarassa vaikka asumme Koillis-Helsingissä, tiedän en olisi saanut ajaa autoa mutta ajoin kuitenkin.
Autossa juttelimme (tai siis Pupunde jutteli ja minä kuuntelin sujuvasti) ja olimme onnellisia. Pupunde nauroi ja minä hymyilin. Sitten se tuli Queenin ”Who whant’s to live forever” ja Niagara repesi!
Pupunde itki kuin kuolisin siihen paikkaan. Se laulu saa tytön aina kyyneliin mutta nyt oli kyllä niin väärä aika ja paikka. Tämä vaati erityistä lohtuterapiaa. Tein siis lohturuokaa (pastaa valkoisella juustokastikkeella) ja sitten hieman lohtuaikaa johon Pupunde sitten nukahtikin syliini, nukkui raukka koko illan. Pikkaisenko mulla puutui olkapää… mutta oli niin hyvä olla.
Loppu hyvin kaikki hyvin.