Exäni kutsui minua ”kolliksi”. Olin kuulemma kuin Aristokateista sellainen jazzahtava kattokolli. No se oli mairittelevaa mutta olin silloin noin 15v. nuorempi. Nyt olen ehkä sellainen kirppuinen, reikäturkkinen riippakorva.
Gimmat olivat kuin hiiriä minulle nuorempana, jahdin arvoista laatusaalista. Pidin maalaishiiristä koska ne olivat niin hämmentyneitä ja yllättäviä. Jahti oli aina enempi fyysinen kuin psyykkinen juttu.
Nyt kun olen vanhempi, niin suosin kaupunkilaishiiriä. Ne ovat liian itsetietoisia juostakseen joten minunkaan ei tarvitse. Voin käydä heidän vierellään ja haastaa heidät psyykkisellä tasolla. Nykyisin se sopii minulle paremmin. En jaksaisi juosta itseäni tainnoksiin yhden hiiren perässä.
Sitä paitsi kaupunkilaishiiret tuntuvat itsekin nauttivat jahdista enempi kuin maalaishiiret jotka ottavat niin kovin herkästi uhrin aseman. En koskaan kuitenkaan käytä kynsiä tai hampaita, olenhan kelpokolli.