En jaksa kirjaa tätä hienosti blogityökalulla (jonka yleensä teen oman mielenterveyteni takia) vaan kirjoitan suoraan City-ikkunaan.
Syksy on ihan mielettömän kaunis. Mun mielestä on ihan vitun outoa, et musta tuntuu lähes euforiselta vaikka osa mun elämästä hajoo pirstaleiksi.
Mulla on duunissa ihan tautisen tyhmää vääntöä koska mun etiikka sotii sitä toimintaa vastaan (mullakin on sitä ja mä käytän sitä muuhunkin kuin kurkkujen säilömiseen). Esim multa vaaditaan sopimukseen allekirjoitusta joka on sellainen ”sidomme sinut sadaksivuodeksi jäseneksi tähän yhteisöömme”. Mulla nousee niin karvat pystyyn tuollaisesta.
Ensinnäkin se on laitonta (on tarkistin). Toiseksi se on oikein sellainen ”kutsu raastupaan setviin asioita”. Vaikka mun nykyiset esimiehiksi luettavat ei sitä niin käyttäisi niin kuka sanoo ettei sinne palkata heti ylihuomenna jotain sääliötä joka väärinkäyttää heti tilaisuutta hyväkseen.
No ihme ja kumma olen ihan rauhallinen. Vaikka tämä vaikeuttaa mun työntekoa huomattavasti niin en enää ota siitä stressiä. Laitoin vain hakemuksen sisään seuraavaan puljuun. Jotenkin tasapainoinen olo ”tänään tätä ja huomenna jotain muuta”.
Rakkausrintamalla on outoa heilumista. Pupunde pisti käsijarrua kaikille petäntässäpuolisoani- tyypeille. Sitten mä en taas jaksa niitä tyyppejä jotka ovat jotenkin kovasti meidän elämäntyylin vastaisia ja tulevat oma elämäntyyli edellä meidän elämään. Joten hupsista heikkaa ja tuli ympärille vähän tilaa hengittää.
Olen käynyt ahkeraan luennoilla ja tehnyt etätehtäviä. Sain jopa kiitettäviä arvosteluita. Eli opinnot sujuu.
Tähän väliin soittivat sieltä uudesta puljusta (johon laitoin hakemuksen) ja pyysivät haastatteluun…
Elämällä on tapana käydä hyvin.