…”Minä olen radio”, sanoi siskontyttöni äidilleen taannoin kesken kuvakirjojen hypistelyn. Aivan kuin lause olisi jo itse selittänyt itsensä, jatkoi hän välittömästi siitä mihin oli kaksi sekuntia sitten jäänyt.
Mitä jos oikeasti olisikin radio? Mitä jos minä olisin radio? Joku tulisi ja laittais minut päälle, räpläisi vähän kanavia, kunnes löytyisi joku kiva asema jossa soi hänen mielestään hyvä musa. Jos ei sattuisikaan löytymään mitään hyvää, se pistäisi cd-soittimen päälle, ja minä joutuisin olemaan ihan hiljaa…
Olisi hyviäkin kausia. Käyttäjäni on löytänyt itselleen juuri sopivan kanavan minusta, eli radiosta. Hän pitäisi minut päällä aina kun sattuu paikalla olemaan. Olisin tärkeä osa hänen päiväänsä.
Radio vastaanottaa melkoisen määrän aaltoja. Häkellyttävää ajatella, miten sekaisin päästäni olisin, ollessani radio. Pallottelisin sisälläni eri taajuuksia, kunnes joku päättäisi minkä niistä päästän ulos. Toisaalta, kai minäkin joskus saisin päättää otanko aaltoja vastaan ollenkaan. Halutessani voisin vain suhista epämääräisesti käyttäjälleni, huudella muutamia venäjänkielisiä sanoja ja suhista taas. Viimeistään käyttäjän vilauttaessa vasaraa suuntaani, antaisin hieman elonmerkkejä hänen etsimästään taajuudesta.
Minä olen radio!
Minä kerroin teille Beatleseista!
Minä olen radio!
Minä annoin sinun puhua aattona Joulupukin kanssa!
Minä olen radio!
Et voi koskaan tietää minkä laulun soitan sinulle laittaessasi minut päälle.
Minä olen radio!… ja video tappoi mun tähden.