Ilmiöt

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on Anna.

Baarifestarit osa 1  2

Parhaita paloja Baarifestarien ensimmäiseltä päivältä.

Avajaiskonsertissa Axl Smith (jolla oli muuten kulmakunnan makeimmat popot!) loisti luonnollisella lavakarismallaan ja pohjusti fiiliksen Anna Abreuta varten. Annalla oli iso kasa pikkufaneja aivan lavan edessä, ja osa heistä oli odottanut siinä aamusta asti! Ylioppilasaukiolla kuultiin siis korvia huumaavaa kiljuntaa, jolle jopa backstagella juontovuoroaan odottanut Jone Nikula repesi täysin. Tässä pieni ääninäyte.

http://www.city.fi/antitv/klippi/26668/

Huomenna Helsingissä konsertoivan Axl Rosen 64 sivuisesta raiderista on revitty juttua. Voin paljastaa, että Baarifestareiden takahuone näytti siihen verrattuna asialliselta. Bongasin takahuoneen pöydältä ainakin juustonaksuja, Arnold´sin pusseja (liekö ollut bageleita vai donitseja), toisia sipsejä ja jotain hedelmiäkin taisi olla. Juomat olivat limua ja vettä. Hyvä noin, sillä turha diivailu kun on, noh, turhaa.

Loppuun voisin vielä kertoa vitsin, jonka stand-up koomikko Rich Lyons kertoi Zetorissa. Tämä tuskin toimii yhtä hyvin, ja pahoittelen, jos komiikan maailmassa on kirjoittamaton sääntö, ettei toisten vitsejä kerrota. Asiaan.

-Mikä on suomalaisen Fear Factor-tehtävä?
-Joutua hissiin toisen ihmisen kanssa ja katsoa häntä silmiin.

Anna Abreu esiintyi Cityn Baarifestareilla
Anna Abreu esiintyi Cityn Baarifestareilla
Axl Smithin supermakeat tennarit Cityn Baarifestareilla
Axl Smithin supermakeat tennarit Cityn Baarifestareilla

Seksileikkikaluja Ankalle!  5

Tiedättekö kuka Anna Anka on? Hän on kuuluisan laulajan Paul Ankan ruotsalainen vaimo. Pari lapsineen asuu Hollywoodissa. Anna Anka oli äskettäin mukana supersuositussa tosi-tv-ohjelmassa, joka kertoi, minkälaista ruotsalaisten Hollywood-vaimojen luksuselämä on.

Pitkä, laiha blondi Anna Anka suututti ruotsalaisnaiset mielipiteillään. Hänen mielestään tasa-arvo on mennyt liian pitkälle ja, että naisen pitää hoitaa lapset ja koti ja laittautua seksikkäästi miestään varten. Anna pitääkin ihan itse, tai siis palkattujen ihmisten avulla, huolta kodista Los Angelesissa, lapsista ja itsestään. Miestään varten.

Anna Ankan elämä on kuin suoraan sarjakuvasta. Hänen joulunsakin on outo. Anna ostaa joka joulu miehellensä Paul Ankalle uuden kellon, koska miehellä on niihin fiksaatio. Blondin mielestä hauskin joululahja on ystäviltä saadut seksileikkikalut. Ja ihan kivoja ovat tietysti myös Paulin antamat kalliit korut.

Joka vuosi Aku Ankka, eikun siis Anna, palkkaa firman laittamaan luksustaloonsa ja sen suurelle pihalle glitteriä, valoja ja suuria vilkkuvia poroja ja joulukylttejä. Joulukuusen pitää olla vähintään kolme metriä pitkä ja Anna suihkuttaa sen kemikaaleilla, että se kestää pidempään. Koko talossa pitää olla joulukamaa lattiasta kattoon. Ainiin, tietenkin tontut, joulupukki ja aito porokin vuokrataan pihalle.

Anna ja Paul Anka ovat myös puhuneet, että pitäisikö pihalle hankkia feikkilunta, että saisi ”pohjoismaisen joulufiiliksen” ja voisi ärsyttää rikkaita naapureita. Voisiko joku pliis kertoa sille ruotsalaisblondille ja sen idiootti-miehelle, että ihan turhaan he sellaista hankkivat, koska ilmastonmuutoksen myötä kukaan ei kohta edes muista, että joskus oli olemassa lunta.

Nyt te varmaan ihmettelette, että miksi horisen jostakin seonneesta rikkaasta ruotsalais-starasta, joka asuu Hollywoodissa. No siksi, että Ruotsin TV3 lähettää ”Anna Ankan joulu” nimisen tv-ohjelman jouluaattona kello 15.00. Kun kerran ohjelma Aku Ankastakin lähetetään juuri jouluaattona, niin miksei sitten Anna Ankankin joulusta raportoida samana päivänä. Ruotsalaisten logiikka on pettämätön.

Itse asiassa minäkin haluan kyllä nähdä sen Anna Ankan joulu tv-ohjelman, koska se on varmaan aivan älytön friikkishow. Mutta en jouluaattona.

Pitää kai toivoa, että esim. Nelonen tajuaisi ostaa ohjelman ja lähettää sen 4D dokumenttinaan vaikka tammikuussa. Ohjelman nimi voisi olla 4D: Sairaan rikas joulu!