Ilmiöt

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on city.

Arkistojen bileet

Bileistä viikoittain bloggaamisen tekee välillä hankalaksi se, ettei aina huvita bilettää. Tai se, että joinain viikkoina bilerintamalla ei tapahdu mitään. Tai jos tapahtuu, on itse poissa kuvioista. Kulunut viikko on ollut pitkälti sekoitelma näitä kolmea.

Kun viettää aikaa poissa kaupungin hulinasta, jää tilaa oleelliselle. Viikon aikana olen ehtinyt lukea vuoden 2000 MeNaisia ja tutustua milleniumin trendeihin. (Note to yourself; älä ota neuvosta vaaria ruskean huulipunan tai oranssin tukan kohdalla.)

Ehdin tutustua myös hieman vanhempaan Annaan. Ja kappas, ketkäs siellä ovat juhlineet.

Cityn 10v-synttärit huomioitiin aikoja sitten Annassa. Tänä vuonna City 25v.
Cityn 10v-synttärit huomioitiin aikoja sitten Annassa. Tänä vuonna City 25v.

Vaikka tällä viikolla juhlinnasta ovat vastanneet lähinnä vain lakkipäät, koko vuoden ajan juhlitaan jo 25-vuotiasta Cityä.