Ilmiöt

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on ero.

Viidakon Jane  56

Kukkuu. Nyt on sitten vuoden 2011 matkustelut tehty. Vuoden 2011 aikana tuli käytyä Lontoossa, Thaimaassa ja Espanjassa.

Lontoon matka oli ihana ja sieltä on mukavia muistoja. Thaimaan matka ohjelman kuvauksia tehdessä oli ikimuistoinen ja koskettava matka.

Espanjan matka kruunasi vuoden 2011, sillä tavalla että tajuan että mun on vihdoin siirryttävä eteenpäin elämässä ja lakata junnaamasta paikallaan.

Kun Antin kanssa oli melkein kaksi vuotta niin ihanaa, en koskaan suostunut kerta toisensa jälkeen hyväksymään eroa. Vaikka alkuperäisen eronkin syynä oli väkivalta!

Rakkaus on sokeaa ja kieltäydyin ajattelemasta, että hän satuttaisi mua enää uudestaan. joka kerta astuin samaan ansaan ajattelemalla "no jos vielä kerran?" Myönnän olevani idiootti tämän suhteen.

Olisin kuollut voimakkaaseen kuristukseen Espanjassa, joka ei loppunut jos poliisit eivät olisi tulleet paikalle. Olin myöskin niin peloissani ja yksin Espanjassa. Silloin päätin, että nyt on vaan siirryttävä.

Aionkin vihdoin vastata mukaviin varteenotettaviin treffikutsuihin jos niitä vielä tulee ja avata silmäni liikkuessani, jos eteen sattuisi mukava mies.

Se siitä ja enää en hukkaa aikaani menneisyyteen. Antti on alistunut tasolle, jossa huorittelee haukkuu ja puolustaa itseään kuin pikkulapsi. Mutta niinhän se vanha sanonta menee. Hyökkäys on paras puolustus!

Vuosi 2011 on ollut minulle rankimpia vuosia mitä muistan mukaanlukien vuoden 2010 ero. Olen käynyt läpi eron, väkivallan, perheeni hajoamisen, alkoholisoitumisen ja masennuksen.

Kun olin viidakossa minulla oli aikaa miettiä kaikkia näitä asioita. Mietin että haluaisin korjata suhteeni vielä kerran. Mietin että nousen taas ylös ja toteutan unelmiani. Nyt jäljellä oleva vaihtoehto on toteuttaa unelmiani.

Taistelen vieläkin kaikkien vaikeuksien kanssa, Vuosi 2012 on pakko olla hyvä vuosi minulle. toivon, että siellä näkyy valoa ja saan taas iloa ja uutta elämääni!

Hyvää viikonloppua kaikille :) Ihana olla kotona ja turvassa.

p.s Minun on vielä pidettävä vielä viidakon salaisuus mutta se tulee olemaan kaikille positiivinen yllätys..


Koko kansan lyttäämä Martina?  33

Nyt mun täytyy kyllä lausua oma mielipiteeni, sillä mä tunnen myötätuntoa Martinaa kohtaan monessakin asiassa. En puolusta häntä, en nuoleskele häntä, enkä yritä olla kuin hän, mutta mä pystyn nähdä asiat vähän eri kantilta.

Mä en ollut edes esim. kuullut Martinan uutta kappaletta kun siitä puhuttiin ympärillä, ja suurimmaksi osaksi sitä haukuttiin vain koska se on Martinan. Ennen kuin kerkesin koko kappaletta kuulemaan, meinasin sortua jo ajattelemaan että voi että se on paska. Mikä on tämä ihmeen lumipalloefekti, että aina halutaan olla samaa mieltä kaikesta ja asioita muutenkin haukutaan aika laihoilla perusteilla ottamatta asiasta edes sen kummemmin selvää.

Jos itse miettisin Martinan uraa niin oikeasti kuinka moni on pystynyt tuolla tavalla saamaan itselleen levytyssopparin muuta kun kovalla työllä ja tahdonvoimalla. Siihen vaaditaan taitoa, älykkyyttä ja tahdonlujuutta. Puhumattakaan siitä että mimmi veti esityksen upeasti vaikka eroa ruoditaan parhaillaan ympäri mediaa. Minä itse voin sanoa kappaleesta, että okei, ei herättänyt minussa juuta eikä jaata mutta mestariksi ei synnytä aina. Huomasiko kukaan kuitenkaan mm. upeaa esitystä ja sitä halua tehdä kaikki parhaansa mukaan. Mielestäni 80% 100 %:sta rakentaa kritiikkinsä Martinan laulutaidoista hänen julkisuutensa ympärille. Suureksi osaksi varmaan vaikuttaa myöskin tällä hetkellä olevat asiat jotka on esillä. Miten eroava ihminen voi keskittyä musiikin tekoon. Hei haloo? Levyä ei ole tehty päivässä ja jos hetki tuli nyt ei se vaikuta siihen että he ovat eronneet.

Muutenkin minun mielestäni julkisuudessa olevat naiset saavat aina suurimman loan niskaan julkisuudessa. Lieneekö johtuu siitä että ahkerampia kommentoijia netissä ja muualla ovat naiset? Vai siitä että jos naiset menestyy esim. paremmin kuin joku mies se ei ole hyväksyttävää. Olen huomannut että eroissa yms. julkisuudessa yleisö asettuu yleensä nuoleskelemaan persettä miehen puolelle.

Myöskin se että julkisuuden avulla saavuttaa mahdollisuuden laulajaksi, se on vaan Suomessa sellainen asia mikä lytätään oli laulutaitoja tai ei. Herätkää ja miettikää asiaa vähän fiksummasta näkökulmasta.


Erobuumi  18

Oletteko huomanneet kun jatkuvasti saa nykyään lukea kuinka ihmiset eroavat. Myöskin julkkisparit. Mitäs niitä nyt olikaan, Hjallis Harkimo,
Martina ja Esko, Satu Tuomisto, Idols Kalle, minä ja Antti jne jne.

Olen miettinyt että miksiköhän niin monet ihmissuhteet tuntuvat kaatuvan nykyään. Mielestäni kuitenkin jos katsoo aikaa paljon taaksepäin niin suhteet olivat paljon pitkäaikaisempia ja kestävämpiä. Todennäköisesti sinullakin saattaa ollas siellä se isä ja äiti, jotka tapasivat yläasteella ja ovat vieläkin naimisissa.

Ollaanko me ihmiset nykyään liian itsekkäitä, vai lähdetäänkö suhteeseen liian helpolla? Luovutetaanko parisuhteissa heti ongelmien sattuessa, vai lähdetäänkö heti lätkimään kun ei tunnu kipinöitä? Onko tarjolla liikaa kiusauksia?

Siinäpä vasta kysymys. Vastaus kaikkiin on osittain kyllä!

Itselle ainakin ero on ollut niin rankka asia, että sitä alkaa hetken harkitsemaan että haluaako sitä samaa tunnetta kokea enää koskaan uudestaan. Siksi minun on vaikea ymmärtää esim. samantien uuteen suhteeseen hyppääviä. Voiko toisesta oikeasti välittää heti kun edellinen suhde on juuri kuopattu? Vai välittääkö uudesta kumppanista sitten eri tavalla ja tykästyy siihen uuteen tunteeseen. Vaikea sanoa.

Eroja on niin erilaisia ja jokainen käsittelee sen eri tavalla. Ero on kauhea asia ja yleensä todella kipeä ja sellaista tunnetta en haluaisi kenellekkään, mutta jokainen kokee sen elämässään melkein väistämättä.

No mutta ei se tapa, joten elämä jatkuu ja uudet pettymykset ja rakkaudet odottaa siellä jossain tai sitten ei.