Ilmiöt

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on Google.

Pim, perseesi on netissä  9

Google aloittaa Suomessa uudet Street View -kuvauksensa, sillä ei ole vielä päässyt tarpeeksi yksityiskohtaisesti kaivelemaan maita ja mantuja.

Älkää ymmärtäkö väärin. Rakastan Street View -palvelua. Olen viettänyt siellä aikaa tunteja (hupimielessä) ja tsekannut ulkomailta etukäteen paikan johon olen menossa (hyötymielessä).

Mutta sitten on toki näitä raahelaisia jeesustelijoita, jotka sattuvat istumaan housut kintuissa takapihallaan juuri silloin, kun Google ajaa autonsa kanssa ohi. Pahoittelen, mutta sympatiani ovat tässä kohtaa Googlen kuvankäsittelijöiden puolella.

Tiedoksi teille jotka aiotte heiluttaa helikopteria lähiaikoina: Google julkaisee kuvausautojen ajoaikataulun palvelun ohjesivustolla. Kuvat tullaan kuulemma sensuroimaan viime kertaa tarkemmin, mutta aina kannattaa yrittää.

Ehdotan vastarintaliikettä: housut pois ja hommiin. Siis viuhahtamaan porukalla.


Vapise, Zuckerberg!  5

Google on julkaissut oman Facebookinsa.

Yritys ei ole ensimmäinen: aikaisemmin ovat kaatuneet jo Google Wave ja Google Buzz.

Uusi yhteisöpalvelu on mielikuvituksettomasti nimeltään Google+. Näin Google itse kuvailee sitä alkuvaiheessa:

[LAINAUS]Jakaminen on tärkeä osa verkkoa, mutta se voisi meidän mielestämme olla paljon yksinkertaisempaa. Tästä syytä olemme pyrkineet lisäämään Googleen pari uutta juttua: tekemään yhteydenotoista verkossa enemmän todellisen elämän kaltaisia.[/LAINAUS]

Vaikuttaa siltä, että kortti, jonka Google haluaa vetää hihasta, on juuri tiedostojen jakaminen ja videopuhelut, joilla taas Guardianin uutisen mukaan tungetaan Skypen puolelle sohvaa.

Toistaiseksi Google+ toimii kutsulla pienelle testiporukalle. Kutsua voi kuitenkin pyytää.

Aiotko kokeilla Googleplussaa? Käykö Facebookin huonosti?