Ilmiöt

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on hieronta.

Syksyn hemmottelut  9

Syksyllä tuntuu siltä, että kaikki ihmiset alkavat olemaan paljon levollisempia ja suunnittelemaan tulevaa paremmin kuin kesällä. Vaikka kesällä moni lomailee niin on syksyssä jotain erityisttä mielenrauhan ja asioiden suhteen. Minusta ainakin on tullut mm. kylmän ilman takia todellinen sisäihminen ja viihdyn hurjasti kotona ja ihan töissä.

Myöskin kauneushoitolat, hierontapaikat ja kampaajat ajanvarauksensa kanssa huutavat hunajaa. Ihmiset todellakin osaavat näköjään hemmotella itseään ja minun mielestäni syksy onkin oman itsensä hemmottelun ja asioiden järjestämisaikaa. Nimeänkin sen yhdeksi parhaimmista kausista koko vuoden aikana. Mielestäni esim. syksy on parempi kuin kevät. Mutta toisaalta. Ääh. Niin vaikea toisinaan päättää.

Jos ajattelee toisella tavalla niin onhan valkoinen maakin kaunis kun lumi tulee, ja varsinkin jos tykkää talviurheilusta. Minä en , joten mieluummin kuitenkin kävelen bootsit jalassa ilman talven liukastumisia.

Itse aina kesän jälkeen pidän tosi tärkeänä huollattaa ihon kuntoon ja lisätä kuntoilua, sekä alan syömään säännöllisemmin. Hemmottelusta tulee ikäänkuin sallittua ja tarve oman kehon ja ulkonäön parantamiseen kasvaa. Johtunee varmaan kesästä jolloin ei paljon moni katso mitä suuhunsa pistää.

Itse hemmottelin jo itseäni hiukan tänä syksynä. Kävin aivan jumalaisessa hoidossa viikko sitten. Eräs Miriam vantaalta teki minulle Shiatsu hieronnan, missä vapautetaan kaikki pahat pois ja hengitetään ulos kaikki huolet. Samalla kaikki paikat hierotaan auki ja tunne on mitä loistavin. Hieronta kesti tunnin ja maksoi vain 75 euroa.

Ihania nautinnollisia päiviä kaikille.