Kuinka moni inhoaa bb:stä tulevia ihmisiä? tai niitä jotka jäävät bb:n kautta julkisuuteen?
– Kaikki vastasi kyllä.
Big brother ei tunnu loppuvan koskaan .Joka vuosi sinne löydetään uutta porukkaa ja kansalle saadaan taas viihdettä. Ja katsojaluvut vaan nousee.
Itse on pakko myöntää, että olin aivan varma että tänä vuonna big brotheria ei enää jatketa. Oli jo sellainen olo itselläkin, että nyt riittää vähäksi aikaa.
Suuri hämmästyksen aihe oli se, että kun kuitenkin osittain kaikki ketkä ohjelmaan menee haluavat olla esillä, niin eipä ole kenestäkään kuulunut sen pahemmin, eikä bb:stä muistuta kuin korkeintaan Sauli, Niko, minä & Antti, joita vielä voi seurata mediasta jonkun verran.
Bb on kausiluontoista ja lukitsee jotkut ihmiset täysin valtaansa ja 24/7 pyörii ja ehkä sairaslomapaperitkin on pöydällä työpaikkaa varten kun ollaan niin koukussa (näin olen oikeasti kuullut). Jotain ei taas voisi vähempää kiinnostaa. Voisin kuitenkin väittää, että bb:stä jääneillä henkilöillä kenestä on tullut ns. julkisuuden henkilöitä, on merkitystä ohjelman jatkuvuudelle ja sille että sitä seuraa niin moni.
Silloin kun bb loppuu, sitä jatkaa big brother julkkikset. Kunnes se taas alkaa. Odotan jo innolla tulevaa kick offia ja haluaisin myös ehdottomasti päästä haastattelemaan näitä tulokkaita jossain yhteydessä. toivotaan, että bb poikii myös mukavia työkuvioita tulevan vuoden aikana.
Tässä teille ihastuttava ja vihastuttava myös bb:n käynyt julkimo:

Kuva otettu bb:n tippumisen jälkeen hotellilla!