Ilmiöt

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on james.

Kuninkaasta prinssiksi

Pohjois-Amerikassa viime viikon kuumin puheenaihe oli yhden maailman tunnetuimman urheilijan, koripallotähti LeBron Jamesin uusi seura. Ja kuten Yhdysvalloissa on tapana, tästäkin asiasta revittiin mahdollisimman monta isoa otsikkoa. Mediaspektaakkelin kruunasi se, että ESPN:llä pidettiin suora, tunnin mittainen erikoislähetys, jossa kuninkaaksi itseään tituleeraavan Jamesin uusi seura julkistettiin.

James lopulta siirtyi Miami Heatiin yhdessä kahden muun tähden Dwayne Waden ja Chris Boshin kanssa. Kolmikon yhteistä päätöstä on ehditty kritisoida monin tavoin. Ehkä pahiten herneet veti nenäänsä Jamesin entisen työnantajan Cleveland Cavaliersin omistaja Dan Gilbert. Tässä Gilbertin avoin kirje, jossa Jamesille toivotetaan kaikkea muuta kuin hyvää. NBA:n komissionääri David Stern ehti jo kertoa, että Miamiin siirtynyt kolmikko ei toiminut mitään sääntöä vastaan, mutta Cavaliersin Gilbert sai runollisista näkemyksistään sadantuhannen dollarin sakon.

Jamesin ratkaisun ymmärtää helposti. Hän on pelannut nyt seitsemän kautta ilman mestaruutta. Hänen hinkunsa nousta yhdeksi lajin suurimmista on huikea. Hän on urallaan saavuttanut jo lähes kaiken muun, paitsi ei himoittua pystiä. Mutta samalla kun James meni Miamiin, hän otti hurjan riskin. Nyt hänellä ei ole varaa enää piiloutua tekosyiden taakse, vaan tulosta on tultava. Nopeasti. Ja jos tulosta tulee, iso osa kunniasta lohkeaa kuitenkin myös hänen koville seurakavereilleen. King James haluaa mestaruuden ja olla suurempi kuin Michael Jordan. Mutta sormuksen jahtaus lajin kahden muun huippunimen kanssa tiputti hänet ehkä ikuiseksi Jordanin prinssiksi.


Kenelle sinä uskoisit rahojasi?  1

Jalkapallon MM-kilpailut alkavat Etelä-Afrikassa perjantaina 11.6. Futiksen MM-kisat ovat aikaa, jolloin työyhteisöissä ja kaveripiirissä kiertävät veikkauslistat esimerkiksi mestarijoukkueesta tai kaikkien otteluiden lopputuloksista.

Kisojen ennakkoarvioita voi lukea muun muassa monista urheiluun vihkiytyneistä julkaisuista, mutta yksi nopea tie määritellä joukkueiden voimasuhteita on katsella vedonvälittäjien asettamia kertoimia.

Nopea katsaus viiden eri vedonvälittäjän listoille paljasti selkeän näkemyksen turnauksen finaaliparista. Espanjan tähtisikermä on kaikkien listoilla ykkössuosikki, heidän mestaruus antaisi rahat takaisin hieman alle viisinkertaisesti. Espanjan jälkeen Brasilia on yhtä selkeä kakkossuosikki hieman yli viiden kertoimella. Kolmanneksi oli arvioitu Argentiina, vaikka kotimainen Veikkaus lipesi linjasta nostamalla Englannin kisojen kolmossuosikiksi. Valioliigan kuningassarja-asema Suomessa näkyy selvästi tuossa kerroinasettelussa.

Englanti on nostettu muutamissa ennakkojulkaisuissa potentiaaliseksi yllätysmestariksi, vaikka joukkueelta puuttuu kärjestä ja maalilta mitat täyttävä pelaaja. Jos ja kun hidas, mutta kankea Emile Heskey häärisi hyökkäyksen kärjessä, ei ole vielä mikään katastrofi. Vaikka hän ei ole järin tehokas, tekee hän hyvin tilaa tehokkaampien pelaajien nousuille. Mutta se on Englannin ongelma, että maalissa on Katastrofi lempinimeä kantava David James. Huikeita torjuntoja, mutta kolikon toisella puolella on hurja määrä koomisiakin virheitä. Oma vetolappuni olisi ainakin hiestä piloilla jo ennen finaalia, jos löysin rahani tämän miehen harteille.