Ilmiöt

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on kolumni.

Blogaus blogauksesta  3

Nyt on kuulkaa niin, että blogeissa määrä korvaa laadun. Mutta tämänhän te jo aikaanne seuraavina tiesitte.

Kerron silti lisää. Puhun tekstistä. Blogi on sitä kiinnostavampi, mitä

a) vähemmän siinä on tekstiä
b) vähemmän siinä on tekstiä tekstistä, esimerkiksi kirjallisuudesta (hyi)
c) enemmän siinä on kuvia
d) enemmän siinä on kuvia kirjoittajasta
e) enemmän siinä on anekdootteja.

Lempilaitteeni tehoyleistysvatkain muotoilee asian niin, että mitä paskempaa tekstiä, sitä parempi blogi.

Väitän myös, että neljällä viidestä blogien lukijasta puuttuu kokonaan sisälukutaito. Sillä tekstistähän ei koskaan voi lukea rivien välistä mitään. Teksti ei voi koskaan kikkailla tekstinä. Ironiaa ei ole olemassa. Satiirista puhumattakaan.

Noh, tekstitaitoa on opetettu lukioissa vasta viisi vuotta. Parannusta tiedossa jossain vaiheessa. Ehkä sitten vain lukion käyneille, sillä peruskoulusta nyt ei ainakaan jää mitään käteen.

Esimerkki: kun blogeja alkoi muutama vuosi sitten putkahdella, lehtien toimitukset siirsivät ensi töikseen kolumnejaan nettiin luettavaksi. Ikään kuin blogeina.

Eiväthän ne nyt millään toimi blogeina yhtä hyvin kuin printillä. Sama toisin päin.

Blogit pysyköön blogeina, tasoissa ollaan. On ihan yleisessä tiedossa, ettei blogien tarvitse olla sanataiteen tai journalismin hurraahuutoja. Mutta voitteko pliis lakata käyttämästä peräkkäisiä kysymysmerkkejä????? Myös huutomerkit ärsyttävät, mutta niihin alan jo tottua. Laitan tähän niitä vielä pari: !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Loppuun päivän runo.