Luonnollisuus kunniaan!

  • bbHennaK

Yhtäkkiä tässä ihan pikkuhiljaa on tullut sellainen fiilis kun pidennyksetkin alkoivat pudota olleessaan mun päässä jo niin kauan, että mä haluan nyt luonnollistua. Tämä ei tarkoita sitä, ettäkö en voisi olla luonnollinen vaikka minulla onkin silikonit. Ei, en ole menossa poistattamaan niitä. Eikä tämä ole mikään päähänpisto, vaan haluan vaan jotenkin riisua itseni kaikesta ylimääräisestä.

Tällä viikolla käyn myös poistattamassa rakennekynnet. Mutta en suinkaan luovu mun ihanasta kampaajastani, enkä kynsistudiosta, vaan lisäkkeet vaihtuu hiustenvahvistamishoitoihin ja rakennekynnet ihaniin lakkauksiin kynsissä sekä varpaissa :) On jo nyt kivempi olo ilman pidennyksiä ja odotan vaan, että vihdoin onnistuisin myös painonpudotuksessani.

Laihduttamisesta en uskalla enää edes ikinä mitään lupailla. On tässä sen verran monta kertaa menty ihan reisille sen kanssa. Aloitus on lupaava mutta koskaan en saa vietyä loppuun. Tärkeintä kuitenkin on etten vieläkään ole heittänyt lusikkaa nurkkaan.

Kyllä tää tästä ja toivonkin, että kesällä nyt on sitten fressi ja kevyt olo kaiken suhteen ja paino alkaa putoamaan sekä saan vahvat ja terveet hiukset ja kynnet ajan kanssa ihan itse kuhan malttaa odottaa. Tiedän että se vie KAUAN aikaa, mutta toisinkuin minä aina oletan, niin mikään ei tule hetkessä.

Mahtavia aurinkoisia kesäpäiviä sinne!v :)

11 kommenttia

Anonyymi

19.6.2012 06:51

Henna, tässä vinkki siihen laihduttamiseen. Sinun tulee muuttaa koko ajattelumallisi koko asian suhteen. Aloitat siitä, ettet käsittele asiaa varsinaisesti laihduttamisena. Sinun ei etenkään tulisi käsitellä asiaa jonkinlaisena (lyhyenä) periodina, jonka kuluessa laihdutat. Sinun tulee sen sijaan ajatella asia täydellisenä elämäntapamuutoksena, joka sisältää suun kautta nauttimasi aineiden "remontin". Vain tällä tavalla voit saada pitkäkestoisia haluamiasi tuloksia aikaan, eikä tällainen kenenkään mielessä taivu lainkaan "laihdutukseksi", vaan kuten sanottu: elämäntapamuutokseksi.

Ylipainon aiheuttavat ruokavaliolliset ongelmat ovat useimmiten hyvin yksinkertaisia ja helppoja korjata. Uskon, että näin on sinunkin tapauksessasi, vaikka nyt moni näillä foorumeilla elävä saattaakin tulla räksyttämään kapisen koiran tavoin, ettei sinun edes tulisi laihduttaa.

Ensimmäinen ja yleisin ongelma on annoskoot, jotka ovat suomalaisilla pääsääntöisesti liian suuria. Toinen ja yhtä yleinen ongelma on epäsäännöllinen syönti. Nämä tietysti korjaat siten, että yksinkertaisesti pienennät annoskoot ja ryhdyt syömään säännöllisesti. Erityisen tärkeää on syödä hiilaripitoiset ja suurimmat annokset heti aamusta, ja vastaavasti vähentää hiilareita iltaa kohden. Mikäli aamusyömisen ja sitä seuraavan säännöllisen syömisen jättää väliin, niin se kostautuu pitkin päivää ja erityisesti illalla vääjäämättömänä roskaruoan himona ja ilta- ja yösyömisenä mikä johtuu verensokerin heilahteluista. Eli avain on syödä tasaisesti, jotta verensokeri ei pääse heilahtelemaan. Verensokerien laskeminen on nimittäin se, joka aiheuttaa nälän tunteen ylipäätään. Kun pidät verensokerit tasaisena/ylhäällä, ei sinun edes tee mieli ruokaa.

Tässäpä näitä perusvinkkejä. Lisäksi muistutan yhdestä peukalosäännöstä, joka liittyy säännöllisen syömisen noudattamattomuuteen: ÄLÄ MENE kauppaan jos olet nälkäinen. Syö vaikka suklainen proteiinipatukka ennen sinne menoa, mutta älä mene sinne kauppaan nälissään, koska nälkäisenä ostat liikaa ja vääränlaisia tuotteita. Tältäkin vältyt, jos syöt säännöllisesti! ;)

Ja toinen vinkki. Älä sekaannu siihen Kurhiseen enää, hän tuo elämääsi vain negatiivisia viboja, joista sinun - kuten kenen tahansa muunkin masokisteja lukuunottamatta - tulisi pysyä erossa. Elämä on liian lyhyt negatiivisuutta huokuvien ihmisten lähellä pitämiseen.

If you know what I mean? ;)
Hyvää juhannusta ja tiukkoja pakaratreenejä!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

19.6.2012 15:20

http://apina.biz/75990

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

RockyBoa

19.6.2012 16:55

Mitä lääkkeitä sä vedät tai jätät ottamatta?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

19.6.2012 17:00

Mielenkiintoinen paradoksi. "Luonnollisuus kunniaan" naiselta, jolle on tehty jo liian monta peruuttamatonta kosmeettista operaatiota.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

20.6.2012 10:48

Tsemppiä Henna! Mä tykkään susta ja toivon sulle kaikkea hyvää ja kaunista. Oot vielä niin nuorikin, kyllä sä paikkas ja itsesi vielä löydät! Ihmisiähän tässä kaikki ollaan, eikä kenelläkään oikein oo toista varaa tuomita. Nauti kesästä!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

20.6.2012 13:55

Ehkä sun Henna kuitenkin ois hyvä heittää se lusikka nurkkaan.
Ja varmin tapa laihtua on se,että heität vielä sen haarukan ja veitsenkin sinne nurkkaan!
Äläkä sitten syö sormin! Menee kynnet pilalle. =)
Have a beautiful summer.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

20.6.2012 14:16

Hyi kamala! Tuo yks tekotukka-silikonibimbo ei ainakaan tuo sinulle positiivista julkisuutta jakaessaan kaiken kansan nähtäville noita ällökuvia - oletko muuten antanut luvan hänelle, jos et niin kannattaa miettiä jatkotoimenpiteitä. Vähintään kunniaa loukkaavaa levitellä noita pornokuvia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

21.6.2012 09:39

Snog, Marry, Avoid? Jenny Frost and POD
http://www.youtube.com/watch?v=pjWqlmzQQfM

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

23.6.2012 13:08

Kun näin otsikon sinun blogissasi, niin heti tuli mieleen, että miten hitossa nämä liittyvät toisiinsa - sinä ja luonnollisuus. Mutta hienoa, että alat viimein tulla järkiisi. Vai tulivatko eläinlääkärikäynnit niin suuriksi, että tajusit, että jostain täytyy luopua, että pystyy maksamaan konitohtorin maksut? Kai tiesit, että pienille koirille on ihan omat juttunsa ja laskutaulukkonsa, jotka vaan on pakko hoitaa ja maksaa? Muista ulkoilla!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ZOMQandBarbieQ

25.6.2012 16:58

joo, hyvä ku on päämäääriä:)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.6.2012 21:26

Ei helevetti että nämä jotkut jaksaa...täytyy oikeesti olla aika onneton tapaus, jos pitää tulla tänne näitä vittuilukommentteja kirjottelemaan. ÄLÄ HENNA VÄLITÄ NOISTA LUUSEREISTA!!! Sulla on oikeus olla just semmonen kun oot ja tietääkseni et ole muille jatkuvasti toivomassa ja tekemässä pahaa...oisin ku nää idiootit täällä. Oon kattonu muutaman jakson tota Aurinkorannan tähtösiä ja mun mielestä sä vaikutat tosi hauskalta ja rennolta tyypiltä. Sellaselta jonka seurassa on varmasti helppo olla, eli tsemppiä vaan jatkossakin ja kaikkea hyvää!!!
Ps: Nää tyypit jotka nillittää sun kauneusleikkauksista ym. on itse oikeesti pinnallisia kusipäitä...ihmisen sisinhän se pitäis olla se tärkein, eli sillon ei jonkun silikoonien pitäis vaikuttaa, ei niin helvetin mitenkään siihen mitä mieltä jostain ihmisestä on.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi