Ilmiöt

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on matka.

Viikonloppu duunari!  8

Arkivapaa? Viikonloppuvapaa?

Olen huomannut, että aika kaksipiippuinen juttu. Toisaalta viikonloppuisin on kiva rellestää tai ottaa ihan rennosti, mutta nyt messuja viikonloppuisin kolunneena arkilepo tuntuu kyllä ihanalta.

Ennen raadoin viikot putkeen ja viikonloppuisin korjasin saldon, mutta nyt vaihdoin hetkeksi viikonlopun keikkoihin ja arkena hoidin muut asiat.

Tuntui kyllä hyvältä vaan olla ja mennä omalla aikataululla arkisin ja treenata rauhassa ja nähdä ystäviä. Tosin ei sitä joka viiikonloppu varmaan töissäkään kiva ole olla.

Vihdoin olen onnellinen, että olen tosiaan löytänyt työn, josta pidän, mutta jossa on haasteita. Toisinaan rankkaa, mutta palkitsevaa. Pidän myös työkavereistani paljon.

Olen myös saanut toteuttaa paljon pitkäaikaisia haaveitani, eikä ole tarvinnut miettiä joka pennin perään.

Solmin juuri oppisopimukseni koulussa ja täytyy sanoa, että tulee olemaan haastavat 1,5 vuotta vähintään ellei kaksikin. Vaatimuslista on mieletön, mutta kun tuon osaamisen kerään nostan itselleni kyllä hattua.

Sitten eikun oma liiketoiminta käyntiin ja menestymään. Olen pitkään toivonut oman yrityksen ja liiketilanp erustamista. Pitäisi vaan saada lisää tietotaitoa ja rohkeutta peliin sekä kunnon panokset.

Edessäni on nyt reilun 3 viikon kestävä työmatka, josta en vielä kerro enempää, mutta postaukset tulette saamaan ajallaan kaikesta huolimatta jos ei ole teknisiä ongelmia. Palataan siis arjen merkeissä joulukuussa ja ihanaa joulun odotusta kaikille.


Syntymäpäivät Lontoossa!  13

Eipä olisi parempaa voinut toivoa. Eräs henkilö päätti ostaa minulle 3 päivän matkan lontooseen. Onneksi näin kävi! Vihdoin pääsen näkemään kaupungin minkä olen aina halunnut nähdä, vaikkakin matka meinasi jo kerran riitojen takia peruuntua. Onneksi nyt on kuitenkin lennot ja hotelli vielä varattuna vaikka kerran hotelli jo peruttiinkin.

Eräs ystäväni käy kerran vuodessa Lontoossa ja aina se jaksaa mennä sinne uudestaan ja uudestaan .Saas nähdä ihastunko minä siihen niin paljon. Itsellä on aina ollut haaveena nähdä ja kokea mahdollisimman monta maata. Eli seuraava valloitus voisi olla Pariisi. Sitten on ehdottomasti nähtävä New york ja Los angeles. dubaihin haluan myöskin ehdottomasti päästä.

Sitten ihan perus etelänmatkat on vielä tekemättä. Nimittäin Espanja ja Turkki jne.

Ensimmäinen ulkomaanmatkani ikinä, jos nyt ei lasketa laivaristeilyitä, niin se oli Suomen pelkokerroin matka Argentiinan Buenos airesiin.

Matka oli täysi fiasko enkä osannut nauttia mistään vaan olin järkyttynyt kaikesta mikä oli huonommin kuin Suomessa tai erilaista. Niin typerältä kun se kuulostaakin niin sillä tavalla se vain meni. Itseäkin hävettää ja nyt jos saisi uudestaan valita niin menisin ihan uudella asenteella katsomaan tuota upeaa paikkaa. Kohteet missä olen käynyt ovat :

Kypros - agia napa, Argentiina - Buenos aires, Meksiko - playa del carmen ja Venäjä - Pietari. Nyt sitten uusi valloitus. Lontoo!

Mikä on mielestänne Lontoossa paikka mikä on ehdottomasti nähtävä?

Vielä täsmennykseksi että mulla on siis synttärit 16.5 ja 22.w tulee ikää tauluun.


Tuhkavitutus ja seksiriippuvuus!  7

Yksi läheiseni on ollut jumissa Espanjassa viime sunnuntaista saakka ja mietimme kuumeisesti, millä ilveellä saamme hänet takaisin saarivaltioon nimeltä Suomi. Äitinikään ei pääse Espanjaan vuotuista kävelyretkeään tekemään tämän viikon lauantaina. Minunkin perjantainen lentomatkani, jossa olisin nähnyt Anna Abreun keikan yläilmoissa, on peruttu.

Koska en ole ainut, jota tuhkapilvi häiritsee, kehitin teille, hyvät lukijat, päivän piristykseksi tuhkavitutuksesta kärsivän 12 askeleen ohjelman, jolla voi halutessaan yrittää karistaa pahimmat ärsytykset ja tuhkat päältänsä.

Löysin siis Tiikerin seksiriippuvuus-ohjelman ja kehitin siitä myös tuhkavitutukseen pätevät ohjeet. Kun kerran Tikru pääsee jonkin ohjelman avulla eroon tavasta, jolle ei voi mitään, niin sittenhän me tavalliset tallaajatkin voimme päästä eroon tuhkan aiheuttamasta pahasta olosta, jolle emme niin ikään voi mitään. Käydään siis läpi askeleet yhdessä, siis ne Tikrun seksiriippuvuusaskeleet ja ne tuhkasuuttumuksesta eroonpääsyn askeleet:

Tiikerille: 1.Tunnusta, että olet voimaton seksin edessä….eikun siis hups, seksirippuvuuden edessä.

Meille muille: 1. Tunnusta, että olet voimaton maan matonen tuhkapilven alla. Ota vaikka yksi lonkero ja relaa siellä minne jäit jumiin. Jos yksi lonkero ei auta, ota olut tai kaksi. Jos nekään eivät auta, kokeile votkaa, niin tulee ainakin kotoisa suomalainen olo.

Tikrulle: 2. Tajua, ettet pysty tervehtymään omin toimin, jos ollenkaan.

Meille muille: 2. Tajua, että tuhkan aiheuttamasta harmista ei tervehdytä päivässä, ihan vaan siitäkin syystä, että matkaaminen takaisin koti-Suomeen tai Suomesta ulkomaille vie nykyään monta tuskallista päivää tai jopa viikkoja.

Tikrulle: 3. Laita elämäsi Jumalan tai jonkun muun korkeamman voiman tai esim. Elin Nordegrenin, käsiin. Tosin se voi olla vaikeaa, jos pelkäät Elinin hutkaisevan rautaysillä.

Meille muille: 3. Laita elämäsi Finnairin, Air Finlandin tai jonkun korkealla lentävän voiman käsiin ostamalla lentolippu ja odota jännityksessä, pääsetkö kenties jo ensi vuona matkaamaan takaisin Suomeen tai Suomesta pois.

Tikrulle: 4. Tee totaalinen itsetutkiskelu. Jos joku muu tutkii sinut, se ei saa olla toinen nainen.

Meille muille: 4. Tutki kaikki mahdolliset nettisaitit, jos vaikka jotenkin pääsisit koti-Suomeen tai lomallesi rautateitä tai merireittiä pitkin. Samalla voit käydä jollakin netin keskustelusaitilla purkamassa pahaa oloa.

Tikrulle: 5. Tunnusta kaikki virheesi ja pahat tapasi. Jos sinulla on jokin fetissi tai olet jollakin tapaa pervo, kerro pelkästään Elinille. Jos on pakko lähettää seksitekstari, poista kaikkien muiden gimmojen numerot kännykästä ja lähetä tuhmeliiniviestit omalle vaimolle (voit vaikka leikkiä, että hän on joku isotissinen pornobeibe, eiks jee).

Meille muille: 5. Tunnusta itsellesi ja kaikille muille ympärilläsi oleville, että oli paha paha virhe lähteä lennolle tai varata lento. Ja että oli suorastaan tyhmää toivoa, että pääsisit lokin lailla lomalle. Nyt sinivalkoiset siivet on katkaistu, eikä horisontissa ole kuin tuhkaa.

Tikrulle: 6. Ole valmis siihen, että Jumala tai jokin muu korkeampi voima (riippuu taas mihin uskot) pystyy poistamaan kaikki luonnevikasi. No, okei, ei sitä silmän elohiirtä, joka saa silmäsi räpsymään tiuhaan, kun jokin kaunotar tulee näköpiiriin ja kun näet reiän, siis golfreiän. Jos ne voimat eivät auta, kantsis ehkä antaa Elinin hutkia sua päähän sillä mailalla useammin, niin ehkä aivot pehmenis sen verran, että ne luonneviat katoaisi.

Meille muille: 6. Ole valmis siihen, että luonnonvoimat ovat luonnevikaisia ja päättävät itse kuinka kauan tuhkansyökseminen jatkuu. Paremman mielen saat menemällä tulikuumaan suihkuun, koska silloin tiedät miltä kraaterin sisällä tuntuu ja voit iloita siitä, ettei päällesi suihkua tulikuumaa laavaa. Voit myös kokeilla jääkylmää suihkua, niin tiedät, minkälaista on olla jäätiköllä. Sen jälkeen tuhka tuntuu ihan mitättömältä.

Tikrulle: 7. Pyydä hartaasti Jumalaa (tai siis edelleen sitä korkeampaa voimaa) poistamaan kaikki vikasi. Jos ei onnistu, mene lääkärille ja pyydä kastraatiota tai lobotomiaa, niin tulee helpompi olla.

Meille muille: 7. Pyydä hartaasti, että ylempi voima, eli kaikkivaltias-tuhkakingi, Englannin ilmailukontrollilaitos, vai mikä hiivatti se nyt olikaan, on tehnyt jonkin ilmamittausvirheen, eikä sitä tuhkapilveä edes ole olemassa, ainakaan Euroopan yllä. Uskottele itsellesi, ettei tuhkaa ole olemassa, niin johan olo helpottaa edes hetkeksi.

Tikrulle: 8. Tee lista siitä, keitä kaikkia olet loukannut ja nöyryyttänyt. (Vihje: ainakin Elin Nordegren)

Meille muille: 8. Tee lista siitä, mitkä kaikki junat, bussit ja laivat kulkevat Euroopasta Suomeen tai Suomesta Eurooppaan. Listaa tehdessäsi et ehdi surra, että olet jumissa jossakin. Jos vielä tuntuu pahalta, mene lähimmälle lentokentälle kuuntelemaan linnunlaulua.

Tikrulle: 9. Hyvitä tekosi kaikille niille, jotka listasit.

Meille muille: 9. Soita lentoyhtiölle ja pyydä niitä hyvittämään lentolippusi. Heti. Jos ne kieltäytyvät, lähetä niille postissa tuhkaa, ihan vaan huviksesi.

Tikrulle: 10. Muista koko ajan jatkossakin tunnustaa heikkoutesi ja virheesi, eli kerro Elinille vaikka puolen vuoden välein, kuinka monta kertaa hairahduit väärään reikään tervehtymisprosessin aikana. Mutta yritä olla kertomalla lehdistölle niistä muista muijista, koska nyt ei enää kukaan jaksa lukea niistä eikä pysytä laskuissa mukana.

Meille muille: 10. Muista jatkossakin, että Islannista on vielä monta tulivuorta, jotka voivat purkaantua. Ei enää potuta niin paljoa, kun on varautunut pahimpaan!

Tikrulle: 11. Vahvista yhteyttä Jumalaan tai siihen korkeampaan voimaan, että jaksat jatkaa taisteluasi. Niitä voimia tosiaan sitten tarvitaan, jos se Elin ei pääsekään pettämisesi yli, ja haluaa sen eron.

Meille muille: 11. Vahvista lihaksiasi, jotta jaksat istua junassa, bussissa ja laivassa päiväkausia ja matkata halki Euroopan. Varjonyrkkeily on hyvä urheilumuoto, ja sitä voi harrastaa lentokentällä, bussissa ja junassa. Näin se v-olokin siitä hiipuu, kun väsymystä pukkaa päälle treenin jälkeen.

Tikrulle: 12. Vie paranemisen sanomaa eteenpäin muille seksiaddikteille. Selvitä niille, ettei kannata käyttää sellaisia naisia, joilla on suuri suu.

Meille muille: 12. Copy-peistaa nämä ohjeet ja lähetä sähköpostilla, feissarin tai vaikka twitterin kautta (se kestää kyl sit jonkun aikaa)kaikille tutuillesi, joiden pitäisi päästä eroon tuhkan aiheuttamasta suuresta vitutuksesta.