Ilmiöt

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on nba.

Provosoinnille punaista

Ammattilaisjääkiekkoliiga NHL:n johtajat kokoontuvat tänään tiistaina Torontossa pitämään palaveria ajankohtaisista aiheista ja mahdollisista sääntömuutoksista. TSN-sivuston toimittaja Darren Dregerin mukaan palaverin muistioissa käytäisiin muun muassa provosoinnin paikkaa NHL-kiekossa. Parhaassa tapauksessa sääntö voisi siis vähentää jarkkoruutumaisilta pelaajilta töitä huomattavasti.

Jääkiekon siistimisoperaation voisi kuvitella olevan koripallosarja NBA:n esimerkin perässä kulkemista. NBA:ssa kun tuli täksi kaudeksi voimaan sääntö, jonka mukaan kaikenlainen tuomioille protestointi johtaa suoraan tekniseen virheeseen eli eräänlaiseen varoitukseen.

Saa nähdä milloin Suomen palloilulajikulttuurissa pyritään samaan suuntaan? Toissaviikkoinen Futsal-liigan ottelu esimerkiksi oli hyvä esimerkki suomalaisesta provosoinnin ja tuomarille keskustelun kulttuurista. Joka ikinen vihellys aiheutti huutoa ja kirosanoja, välillä vastustajaan käytiin fyysisesti käsiksi ja kävipä yksi katsojakin kentällä kertomassa mielipiteensä tuomarille ja kotijoukkueen pelaajille. Kaiken huipuksi katsoja oli vierasjoukkueen edustaja.

Kun katsomossa on kourallinen ihmisiä, meno kentällä tuntui entistä absurdimmalta. Eikä v-sanojen ilotulituksessa myös tarvinnut kauaa ihmetellä, miksi katsomossa on vain kourallinen ihmisiä.


Rakkaudesta koripalloon

Urheilua on mallinnettu digitaalisiin peleihin oikeastaan koko pelien historian ajan. Viime vuosina on toteutuksissa otettu huimia harppauksia realistisempaan suuntaan, ja 2K Sportsin uusin koripallopeli NBA 2K11 alkaa hämärtää jo rajoja televisiolähetyksen ja digitaalisen pelin välillä.

Kyseisessä pelissä on nostettu ehkä hieman yllättäen jalustalle kaikkien aikojen koripalloilija Michael Jordan, jonka parhaita saavutuksia voi yrittää itse kokeilla erillisessä pelimuodossa. Ratkaisu on siinä mielessä erikoinen, että yleensä seitsemän vuotta sitten pelihommansa lopettaneen pelimiehen roudaaminen kansikuviin merkitsee pelisarjan pahaa alamäkeä. NBA 2K:n kohdalla näin ei ole, vaan muun muassa arvostettu pelimedia IGN löi tälle uutuuspelille kaikkien aikojen urheilupelin leiman kylkeen.

Siinä missä monet muut urheilupelit sortuvat vuosi toisensa jälkeen päivittämään edellisen vuoden tuotostaan muun muassa pelaajatietojen ja muutaman uuden ominaisuuden muodossa, on NBA 2K11 menee kaikessa jo pikkutarkkuuteen saakka ja pelistä paistaa läpi tekijöiden vahva rakkaus lajia kohtaan. Esimerkiksi pelaajista on tehty yksilöllisiä niin ulkonäön kuin pelityylinsä mukaan. Pelitavan taustalla jokaista pelaajaa mallintavat yli 150 erilaista arvoa syöttötaidosta aina siihen, ottaako pelaaja heittonsa useimmiten vasemmalta, oikealta vai keskeltä kenttää. Jopa hengästyttävän triviaalia, mutta luo pelistä äärimmäisen realistisen.

Kun useiden urheilupelien vuosijulkaisujen kohdalla nopeaa ensihuumaa seuraa yleensä rahastuksen tunne, suosittelen tutustumaan NBA 2K11 peliin, jos koripallo ja realistiset urheilupelit vain yhtään aiheensa kiinnostaa. Pelissä pääsee lähimmäksi koripallon pelaamista ottamatta itse palloa käteen. Etenkin kun 2K11 tarjoaa PS3:lle Move-ohjaintuen, joten pallopäisellä liikeohjaimella varustettu pelaaja voi oikeasti hikoilla olohuoneessaan pelin parissa.


Kuninkaasta prinssiksi

Pohjois-Amerikassa viime viikon kuumin puheenaihe oli yhden maailman tunnetuimman urheilijan, koripallotähti LeBron Jamesin uusi seura. Ja kuten Yhdysvalloissa on tapana, tästäkin asiasta revittiin mahdollisimman monta isoa otsikkoa. Mediaspektaakkelin kruunasi se, että ESPN:llä pidettiin suora, tunnin mittainen erikoislähetys, jossa kuninkaaksi itseään tituleeraavan Jamesin uusi seura julkistettiin.

James lopulta siirtyi Miami Heatiin yhdessä kahden muun tähden Dwayne Waden ja Chris Boshin kanssa. Kolmikon yhteistä päätöstä on ehditty kritisoida monin tavoin. Ehkä pahiten herneet veti nenäänsä Jamesin entisen työnantajan Cleveland Cavaliersin omistaja Dan Gilbert. Tässä Gilbertin avoin kirje, jossa Jamesille toivotetaan kaikkea muuta kuin hyvää. NBA:n komissionääri David Stern ehti jo kertoa, että Miamiin siirtynyt kolmikko ei toiminut mitään sääntöä vastaan, mutta Cavaliersin Gilbert sai runollisista näkemyksistään sadantuhannen dollarin sakon.

Jamesin ratkaisun ymmärtää helposti. Hän on pelannut nyt seitsemän kautta ilman mestaruutta. Hänen hinkunsa nousta yhdeksi lajin suurimmista on huikea. Hän on urallaan saavuttanut jo lähes kaiken muun, paitsi ei himoittua pystiä. Mutta samalla kun James meni Miamiin, hän otti hurjan riskin. Nyt hänellä ei ole varaa enää piiloutua tekosyiden taakse, vaan tulosta on tultava. Nopeasti. Ja jos tulosta tulee, iso osa kunniasta lohkeaa kuitenkin myös hänen koville seurakavereilleen. King James haluaa mestaruuden ja olla suurempi kuin Michael Jordan. Mutta sormuksen jahtaus lajin kahden muun huippunimen kanssa tiputti hänet ehkä ikuiseksi Jordanin prinssiksi.