[I]Jätkä istuu valehtelematta 24/7 koneella viimeiset 4 vuotta. Oon ollu tässä äitillä nyt vierailulla 3päivää ja veli istunut tasan KOKOAJAN koneella pelaamassa WOW:ia, kerran käynyt kaupassa tänä aikana. Ja tämmöstä se on JOKA PÄIVÄ täällä! — Se ei käy missään ikinä, sillä ei ole yhtään ystävää/kaveria EI VIRTUAALI maailmassa, moneen vuoteen ollut.[/I]
Huolestunut pikkusisko
Mä tunnen sinut, pikkusisko. Kun yleensä Suomessa seurataan läheisten alkoholiriippuvuutta lapsena, pääsin seuraamaan peliriippuvuutta täysi-ikäisenä. Katselin pari vuotta tuolilla edestakaisin nytkyvää selkää, kahdehdittavaa uppoutumista taikamaailmoihin. Istuin 45 minuuttia eteisen kiikkerällä Ikea-jakkaralla silmät luotuna kohti ylävasenta, sähköjen pääkatkaisijaa. Koskaan en sanonut mitään, katselin vain kuinka addikti jätti koulunsa hoitamatta ja alkoi kiskoa nauruntäyteisissä juhlissa hihastani puoli tuntia ennen pelinsä alkua. Pelikavereita ei voi pettää. Oikeat voi.
Tiistai-aamuna luin uutisen 16-vuotiaasta ruotsalaispojasta, joka joutui pakkohoitoon tietokoneriippuvaisuutensa takia. Poika oli viimeiset kolme vuotta keskittynyt koneeseensa sellaisella intensiteetillä, ettei ollut käynyt koulussa ja uhkaili itsemurhalla, mikäli kone vietäisiin pois. Olen aina ollut siinä uskossa, ettei tietokoneaddikteja suljeta laitoksiin kuin ”demokraattisissa kansantasavalloissa”, mutta laitoksessa poika nyt makaa. Jopa Hesarin keskustelupalsta sympatisoi poikaa; tiedä millainen koodariguru jätkästä olisi tullut. Kerroin uutisesta 50 täyttä päivää vuodessa wowia hakkaavalle addiktille, joka nosti esiin keski-ikäisten moralistien telkkuaddiktiot ja sen, että kaikkeen voi jäädä koukkuun. ”Tai siis, nykyisinhän keski-ikäiset hakkaa FarmVilleä naama hiessä.” Ilmeisesti joku maatilapeli Facebookissa.
Miksi netti koukuttaa. En tiedä, kertokaa te. Mutta kysymys on erittäin epäajankohtainen. 1990-luvulla kingi oli se, jolla oli suurin modeemilasku. Samaan aikaan alettiin vaahdota nettiaddikteista ja syrjäytyneistä. Tällä vuosituhannella perustarpeisiin kuuluu jopa sossun mielestä lääkkeiden ja sähkön lisäksi netti. Jokainen tietotekniikkatumpelo pystyy aloittamaan uran addiktina sosiaalisessa mediassa, mikä onkin päihdeklinikoiden uusi kirosana. Joku hakkaa himassaan wowia 68 tuntia putkeen, joku luettelee Facebookissa päivän aikana syömänsä mikroravinteet ja kolmas ahmii alastomia nymfoja ruudultaan. Mielenkiintoisin nettiaddiktio liittyy tiedonhakuun – on olemassa ihmisiä, jotka ovat koukussa Wikipedian selailuun. Se muistuttaa niistä ajoista, kun olin muksu ja kotini mielenkiintoisin kirja oli tietosanakirja, josta opiskelin korinttilaisten ja joonialaisten pylväiden eroja.
Ruotsalaispoika on tuskin joutunut tutkimaan tietosanakirjoja. Taapero on lykätty näppäimistön eteen heti, kun hän on erottanut näppäimistön tuttipullosta. Poika luultavasti edustaa rakastamaani nörttityyppiä; introverttiä, aivan liian matemaattisloogisesti älykästä ja epäsosiaalista. Vanhemmilleen hän oli kertonut haluavansa vain koodata. En oikein osaa päättää, pitäisikö poikaa ihailla vai sääliä. Addikti siinä missä liimaa imppaava ikätoverinsakin (tosin toisista tehdään leffat, toisista ei).
Vaikka Internet ja tietokoneet ovat sosiaalisesti hyväksyttyjä, poika varmasti olisi päässyt iltapäivälehden hyväntuuliseen Hullu maailma -boksiin, mikäli tekisi ikebana-asetelmia orvokeista. Mutta ainakin muutaman addiktiksi leimatun suulla kehtaan sanoa, etteivät kaikki halua olla sosiaalisesti hyväksyttyjä, kolme kertaa viikossa urheilevia aikuisia. Joillain on ihan helvetin kivaa yksin bunkkerissa verkkojohdon kera.
[I]Arvaa minkä takia teen töitä? RAHAN. Raha on minulle ainoa motivaatio, kaiken muun ajan viihdyn yksin koneen ääressä. Minua silti halveksitaan, kukaan ei pidä minusta tai minun tavastani elää. Joten inhoan yhteiskuntaa yhtä paljon kuin se inhoaa minua.[/I]
Glettu
Lainaukset foorumilta Päihdelinkistä, josta löytyy myös [URL=http://www.paihdelinkki.fi/testaa/netinkaytto]testi[/URL] nettiriippuvuuden arvioimiseen. En kuulemma ole.