Ilmiöt

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on pukukoodi.

Pukukoodikieltä  6

Olin toissa viikolla Kalliossa, Pacificossa, jossa kaupungin rastapäät ja Kallion tyyliin boheemit kokoontuvat. Klubilla oli reggaekeikka, ja aulan narikka oli niin täynnä jo puoli kahdeltatoista, että sisään tulevia kehotettiin pitämään takit päällä. Tunnelma oli hikinen, mutta hyvä, juuri paikkaan sopiva.

Yli- tai alipukeutumisesta tulee valitettavan usein kiusallinen olo.
Olin kotvan aikaa sitten ug-räppibileissä kuvaamassa, päälläni tavallinen neuletakki ja hyvin asialliset farkut. Illan kuluessa eräs mies tuli toteamaan, kuinka näytin siltä, etten kuulunut joukkoon. Seuraavan kerran, kun menin samaan paikkaan kuvaamaan (ei-niin-ug-)räppibileitä, laitoin päälleni hupparin. Kukaan ei tullut sanomaan mitään.

Helsingissä on selviä pukeutumisalueita. Ilmiselvästi Kalliossa ei näe yhtä paljon uusimpia henkkamaukan pitsitoppeja kuin Kampin ”SK”-alueella, ja Punavuori sekä Esplanadien alueen baarit ovat asia erikseen.

Ainakin itselläni pukeutumisesta voi päätellä illan meiningin. Joinain päivinä tarvitaan kimallusta, ja toisina hupparia.

Pakonomaisen ruutupaitavillityksen iskiessä, täydennä look graafinensuunnittelija-silmälaseilla ja suuntaa Siltaseen tai melkein mihin tahansa Punavuoressa. Tai Nollaan, jossa majaansa pitävät ”Töölön hipsterit” (light-versio originaaleista).

Jos haluat vetää pikkumustan päälle tai laittaa kovat kaulaan, suuntaa
Teatteriin tai Tigeriin.

Baareissa käyvien ihmisten pukeutumisesta voi myös haistella merkkejä. Jotkut muistavat ehkä vielä LUX:in ja sen imagon alussa. Tiukka pukukoodi, ei poikkeuksia. Erään kerran näin kyseisessä paikassa miehen, jolla oli huonosti istuva puku päällään, ja mikä kauheampaa, juoksulenkkarit jalassa. Lopunajat olivat käsillä.

Fredan Tivolissa tarjottiin syyskuussa stailausta.
Fredan Tivolissa tarjottiin syyskuussa stailausta.

Kuvassa stailausta Fredan Tivolin malliin.


Puputyttöjä ja pukumiehiä  5

Maailman kuuluisin miestenlehti Playboy järjesti pippalot Tigerissa eilen, perjantaina 13. päivä. Epäonnisesta päivämäärästä huolimatta ainakin paikalle saapuneet miehet (joita oli ehkä noin 70 % kaikista juhlijoista, kumma juttu) vaikuttivat onnekkailta. He kun pääsivät tiirailemaan catwalkilla astelleita pupusia, joiden "vaatteiden" koko ei päätä huimannut. Samalla kun miehet pyyhkivät kuolaa suupielistään, naiset kenties miettivät kuumeisesti, mistä noita alusvaatteiksikin kutsuttuja hepeneitä saa.

Playboy ei petä koskaan.
Playboy ei petä koskaan.
Playboyn alusvaatetyylinäytös
Playboyn alusvaatetyylinäytös

Vaikka kutsuissa oli hehkutettu tilaisuuden eksklusiivisuutta, ei vieraskaarti juurikaan poikennut tavallisesta. Plussaa kuitenkin siitä, että paikalla oli paljon tyylikkäisiin pukuihin pukeutuneita miehiä. Osa naisista taas oli lukenut pukukoodia väärin; halvannäköinen korsetti, liian kulutuspestyt farkut tai lörtsähtänyt ginatricothennes-mekko eivät mielestäni täytä sexy, seductive&scandalous-etikettiä.

Playboy-bileet Tigerissa
Playboy-bileet Tigerissa
Playboy-bileet Tigerissa
Playboy-bileet Tigerissa

Paikalla olleista tyypeistä mielenkiintoisin oli Sedu itse, joka oli seurueensa kanssa parkeerannut yhteen Tigerin yläkerran looseista.

Playboy-alusvaateshow
Playboy-alusvaateshow
Playboy-bileet Tigerissa
Playboy-bileet Tigerissa
Playboy-alusvaateshow
Playboy-alusvaateshow