Ilmiöt

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on romantiikka.

Ystävänpäivä & Miss Helsinki  7

Normaalisti ystävänpäivänä olen ollut rakkauden ympäröimänä ja se on ollut vuoden romanttisin päivä. Toisin kuitenkin kävi tänä vuonna ja on kyllä haikea mieli, mutta menneet on menneitä.

Tänä vuonna olin sitten klo 20.00 asti töissä eikä kukaan meinannut tehdä mitään erikoista. Päinvastoin sain kuulla vain ikäviä uutisia ystävänpäivänä. Ja koko tällä viikolla. Ystävilleni on tapahtunut surullisia asioita.

Kaikkein ihaninta olisi minusta ollut idea rusettiluistelusta, joka järjestettiin rautatieaseman luistelukentällä. Eipähän ole luistimia ja olisi ollut liian myöhäistä.

No parempi onni ensi vuonna.

Mun mielestä ystävänpäivää ei pidetä hirveän isossa roolissa täällä suomessa mikä on harmi. Esim. muaalla maailmassa se on niin ihana päivä ja täynnä romantiikkaa ja ihmiset menevät kihloihin ja miehet ovat kuin siirappia. Ainakin mun unelmissa. Ystävänpäivänä nainen pitää yllättää, hukuttaa sydämiin ja lahjoihin ja antaa joku kaunis koru esimerkksi. Sitten mennään ravintolaan syömään ja käydään elokuvissa tai sitten tehdään samat asiat kotona. Ja tietysti muistetaan ystäviäkin.

Kävin eilen katsastamassa livenä miss helsinki-finalistit vip-tilaisuudessa johon Martina minut kutsui. Neidot olivat oikein kauniita ja täytyy sanoa , että parempi taso on noissa kisoissa kun missikisoissa (miss suomi).

Olisin toivonut, että Alisa voittaa, koska hänellä upea esiitymistaito, kävely ja rohkean oloinen luonne. Voittaja ei mennyt tänä vuonna yhtään nappiin.

Kisat oli todella upeasti järjestetty. Hieno show ja upea lava, sekä kaiken kruunasi musiikki ja stailaus.

Sitten pitikin jo lähteä emännöimään gc clubille ja hauskaa oli taas kerran.

Strippiesitykset on kuin taidetta ja mun mielestä niitä on upeaa katsoa.

Kohta on myös mun bodycampin ensimmäinen viikko takana ja 11 viikkoa edessä ja päätöksessä pysytään vaikka mikä olisi. Aion juhlia sitten synttäreitäni 16.5.2012.