Seitsemän päivää

  • Nina Niskanen

”Maanantaina makkarat tehtiin,
tiistaina tikut vuoltiin,
keskiviikkona keitto keitettiin,
torstaina tupaan kannettiin,
perjantaina perheelle annettiin,
lauantaina liemi latkittiin,
sunnuntaina suu pyyhittiin.”
(http://suomikouluopetussisallot.wikispaces.com/2.+Loruja+ja+Runoja)

Yllä olevaa lastenlorua voisi soveltaa myös Helsingin yöhön. Arkena mennään tietysti viikonloppua useammin baariin yökerhon sijaan, ja yökerhojen päivä on lähes poikkeuksetta lauantai. Muitakin eroja on.

Maanantaisin ulkona käyvät muita enemmän ammattilaiset, eli ravintola- ja baarialan työntekijät. Syy löytynee poikkeavammasta kierrosta työ- ja vapaapäivissä. Lauantaisin on paha lähteä ulos, jos työvuorot tuppaavat olemaan silloin. Yksi maanantai-bileiden käsite on Redrumin Sikamaanantai, jonne kerääntyy muun muassa räppifiilistelijöitä. Yhdessä vaiheessa paikan houkuttelevuutta vähentäneet järjestyshäiriötkin on saatu kuulemani mukaan nyt kitkettyä.

Tiistai on hiljainen. Jos silloin lähdetään, niin suuntana on todennäköisimmin lähibaari. Muistan kerran lähteneeni tammikuisena tiistaina Den Kungliga Klubbenille, joka kumisi tietysti tyhjyyttään. Työntekijöitäkin oli paikalla muistaakseni vain kolme. Vaikka tiesin silloinkin tiistain olevan kuollut päivä yössä, olen siitä eteenpäin pysytellyt kiltisti kotona tiistaisin, ellei erityisempiä kutsuja ole tullut.

Keskiviikko, pikkulauantai. Keskiviikko virkistyy kesäisin, ja silloin kaupungista löytyy menoa moneen makuun. Esimerkiksi Cubassa on poikkeuksetta hyvä meno. Uusia etkopaikkojakin on ilmestynyt. Itse aion mahdollisimman pikaisesti testata Mehdin (mm. Motellet, Circus) uuden paikan Bistro del Marin, joka löytyy Ruoholahdesta entisen Basilican tiloista. Erityisesti paikasta saatava ruoka houkuttelee!

Jos joku ei vielä tiedä, niin torstai on Kallen päivä. Kaarle XII on kaupungin legendaarisin mesta mielestäni muutenkin. Sinne voi ja kannattaa mennä tavallista aikaisemmin, vaikka puoli yhdeltätoista. Pöydillä tanssitaan jo puoli kahdentoista aikaan (pukumiesten- ja naisten toimesta). Kallen poket ovat myös legenda itsessään, ja he pitävät huolen, että K-24 ikärajassa ei venkoilla.

Perjantai oli vielä jossain vaiheessa lähes lauantain veroinen bilepäivä, mutta sen veto on nyt hieman hiipunut. Liekö taloustilanteen vuoksi tai muuten. Omien huomioideni lisäksi muutamatkin ravintolapäälliköt ovat maininneet asiasta.

Lauantai on yön ykköspäivä, jolloin kaikenikäistä porukkaa löytyy melkein mistä vain. Kuten jo alussa totesin, lauantaisin mennään muita päiviä useammin yökerhoihin.

Sunnuntaina liikekannalla ovat taas enimmäkseen ravintolatyöntekijät.
Aikaisemmin Onnelan sunnuntai, eli Sunnela, oli kova sana, mutta Huuman sunnuntai ei kai ole saanut aivan samanlaista asemaa. Vapaalla olevia ammattilaisia olen bongaillut sunnuntaisin viime aikoina muun muassa YK:n sunnuntain päiväbileistä ja Jenny Woosta illemmalla.

Kirjoitettaessa soi The National - Fake Empire

5 kommenttia

Anonyymi

29.6.2010 18:58

Olen huomannut saman, eli jos on töissä niin silloin on paha lähteä esittelemään rennompia muuveja, mikä johtuu tietysti siitä, että on velvoitteita hoidettavana. Sitten kun on vapaapäivä niin voi lähteä paremmin liikkeelle, kun ei ole velvoitteita hoidettavana. Olen itse havainnut myös, että silloin tällöin näkyy yössä työntekijöitä jotka viettävät vapaapäiviään. Maanantaina on joissain paikoissa kovempi meno kuin toisissa. Tiistaisin on hiljaisempaa, paitsi jos sattuu olemaan kovempi meno. Keskiviikko on kiihkeämpää mutta ei aina. Torstaina onkin sitten jo joskus kovemmin jengiä liikkeellä, mutta sekin on vähän sattumaa. Perjantaisin on kyllä jengiä liikkeellä, mutta jotkut paikat ovat tyhjillään ainakin tuonne yhteen yöllä. Lauantaina ollaan usein liikekannalla ja joskus sunnuntainakin.

Itse ehdotan kuitenkin, että silloin kannattaa lähteä ulos kun siltä tuntuu. Kun paikat kumisevat tyhjyyttään, niin silloin jos milloin kannattaa kutsua oma isompi porukka kasaan jolloin voi muuvitkin olla reteämpiä. Ja tällöin on se hyvä puoli, ettei ole ketään muita katselemassa, vai hetkinen, oliko se juuri niin, että se muiden edessä vouhottaminen onkin se koko pointti?

PS. Minun mielestäni yökerhoon ei kannata mennä kuin puoli tuntia ennen sen sulkemista, koska silloin saa kovimmat cool-pisteet. Eli jos ennen kahta menee niin on amatööri.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

1.7.2010 19:06

"Kaarle XII on kaupungin legendaarisin mesta mielestäni muutenkin....Kallen poket ovat myös legenda itsessään, ja he pitävät huolen, että K-24 ikärajassa ei venkoilla."

Kuinkas sinne sisään sitten päästiin? :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

1.7.2010 19:27

Loistava kommentti!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

3.7.2010 07:43

Nina etkös sä vois ryhtyä jonkinlaiseksi vakoojapartneriksi ton Res Judicatan kanssa?? jos yhdistäisitte voimanne saattais tulla huippustooreja! :D
http://www.city.fi/yhteisot/blogit/resjudicata

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Nina Niskanen

9.7.2010 23:35

Kallessa olen käynyt torstaisin töitä tekemässä (juttuihin liittyvää), ja muut satunnaiset käynnit ovat liittyneet opiskelijajuhliin.

Hahah, resjudicatan tyyli vaikuttaa hyvinkin pohdiskelevalta. ;D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi