Suvi Lindén antoi meille meidän jokapäiväisen laajakaistamme heinäkuun alussa. Megan yhteys jokaisessa suomalaisessa ghettokopissa ja omakotitalossa on nyt perusoikeus siinä missä sananvapaus ja omituiselta kuulostava omantunnon vapauskin. Uusi perusoikeus tuo mieleen Ultra Bran kahdentoista vuoden takaisen TeliaSoneralle tehdyn mainoksen, jossa puhutaan yhteinäistämisestä ja luetaan YK:n ihmisoikeuksien julistusta. Voisikohan Ultra Bra lämmittää vanhan sopan uudelleen ja päivittää Me yhtenäistämme -biisinsä vuoteen 2010?
On vaikea nähdä laajakaistaa perusoikeutena. ”Perusoikeus” kuulostaakin jalolta, sellaiselta joka saa ulkomailla suomalaisen turinoimaan miten hienosti meillä on asiat, Suomessa kun on perusoikeutena tuo uskonnonvapaus jne. Miten erikoiselta kuulostaakaan, kun laajakaistaa sanotaan perusoikeudeksi. Olen aina pitänyt laajakaistaa itsestäänselvyytenä, mutten kuitenkaan sellaisena, johon kaikilla pitäisi olla lain mukaan edellytys. Mihin meillä onkaan oikeus – mahdollisuus paskanjauhantaan foorumeilla, nettipelaamiseen, laskujen maksamiseen? Eikö perusoikeuden pitäisi olla asia, jolla turvataan kansalaisen terveys, toimeentulo ja muu normaali toiminta? Jos totta puhutaan, netissä ei ole mitään elintärkeää. Ei edes mitään melko tärkeää, mitä ei voisi suorittaa mukavalla pikku virastorundilla ja jonotusnumerohelvetillä. Sananvapaus kyllä kärsisi, koska oikeassa elämässä joutuu miettimään mitä sanoo.
Vuonna 1998, TeliaSoneran, ihmisten kanssa asioinnin ja Ultra Bran aikaan, laajakaista oli harvinaista herkkua ainakin kehäteiden tuolla puolen. Vuosituhat ehti vaihtua ennen kuin sain ruman beigen tietokoneeni kiinni laajaan letkuun. Ennen sitä jokainen modeemilla netissä vietetty minuutti maksoi rahaa. Epämääräisen muistikuvan mukaan taksa oli 30 penniä minuutissa – kolme euroa tunnissa. Sain olla muksuna pari tuntia päivässä netissä (en kuitenkaan joutunut kirjoittamaan ruutupaperille jokaista vierailtua sivua, kuten kaverini), mutta loppujen lopuksi pari venyi aika moneksi tunniksi, jolloin ajattelin että on parempi tunkea puhelinlaskut avaamattomina kaappiin, saattaa vaikka joku kaappimörkö ne onnekkaasti syödä.
Tähtitieteellisiä summia kuultiin myös muutama viikko perusoikeusuutisen jälkeen poronhoitoalueen pohjoispuolelta. Utsjokelaiset joutuvat maksamaan 2300 euroa perusoikeudestaan (megahypertarjouksena 1300 euroa elokuun loppuun saakka). Summa ei ihan putoa ”kohtuuhinta”-lokeroon, kuten perusoikeuden julistuksessa lukee. ”Pakkoko asua jossain Siperiassa”, foorumilla kommentoitiin. Ei varmaan, mutta mistäs teet poronkäristyksen ilman tundralta Stockan Herkkuun ilmestyvää tuoreporoa.